Mainos
Mainos

Kulttuurisetelin käyttö kasvoi rajusti

Kulttuurisetelien käyttö on lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun tänä vuonna. Vuoden 2009 alusta käyttöön otettu työntekijöiden veroton etuus on saanut myös työnantajat innostumaan setelistä. Jo kymmenet tuhannet yritykset jakavat työntekijöilleen ilmaisia kulttuuriseteleitä, osa jopa 400 euron edestä vuosittain. Neljänsadan euron setelinippu per työntekijä on verovapaa.

Jo yli miljoonaa palkansaajaa saa työnantajaltaan ilmaisia kulttuuriseteleitä, joilla voi käydä teatterissa, elokuvissa, näyttelyissä, konserteissa, melkein missä tahansa kulttuuritapahtumassa. Erilaiset setelit ovat lisääntyneet markkinoilla nopeasti ja nyt saatavilla on myös seteleitä, joita voi käyttää sekä liikuntaan että kulttuuriin. Mutta - vain työntekijä henkilökohtaisesti.

Sami Luoma Lipputoimisto Oy:n toimitusjohtaja kertoo, että lipputoimistoissa on huomattu, että ilmaissetelit ovat lisänneet kulttuurin kysyntää ja tapahtumiin löytyy nyt enemmän yleisöä.

- Jos vuosi sitten kesällä meille tuli satoja seteleitä, niin nyt ne on tuhansissa, suosio on kyllä noussut todella paljon.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme