Mainos
Mainos

Kuluttaja-asiamies vie Finnairin markkinaoikeuteen – kiistaa peruttujen lentojen korvauksissa

Kuluttaja-asiamies vie Finnairin markkinaoikeuteen kuluttajien oikeuksien rikkomisesta. Finnairin mukaan se menettelee, kunten pitääkin. Molemmat perustelevat kantaansa EU-tuomioistuimen linjauksilla.

Kuluttajien edunvalvojan mukaan Finnair epää vakiokorvauksen lentomatkustajilta esimerkiksi lentojen peruutusten yhteydessä, vaikka matkustajilla olisi korvaukseen oikeus.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan Finnair myös tarjoaa sovintoratkaisuna esimerkiksi lahjakortteja, joiden arvo alittaa vakiokorvauksen määrän ja samalla johtaa harhaan matkustajiaan näiden oikeuksista. Kuluttaja-asiamies vaatii markkinaoikeutta kieltämään Finnairilta lainvastaiseksi katsomansa toiminnan.

Finnair ihmettelee päätöstä

Finnair ihmettelee kuluttaja-asiamiehen päätöstä viedä yhtiö markkinaoikeuteen peruttujen lentojen korvausten takia. Finnair sanoo maksavansa täysimääräisinä valtaosan korvauksista, joiden syy on tekninen vika.

Erimielisyys koskee tilanteita, joissa myöhästymiseen johtanut tekninen vika johtuu suunnittelu- tai valmistusvirheestä.

Finnair katsoo, ettei niissä tilanteissa tarvitse maksaa vakiokorvausta, kuluttaja-asiamiehen mukaan taas täytyy. Molemmat perustelevat kantaansa Euroopan unionin tuomioistuimen linjauksilla.

– EU:n tuomioistuimen ennakkoratkaisujen mukaan lentoyhtiöllä ei ole korvausvelvollisuutta, jos myöhästymisen tai perumisen aiheuttanut tekninen vika johtuu suunnittelu- tai valmistusvirheestä, Finnair sanoo tiedotteessaan.

Onko lahjakortti riittävä korvaus?

Sovintotarjous edellyttää kuluttaja-asiamiehen mukaan, että kuluttaja luopuu oikeudestaan vakiokorvaukseen. Kuluttaja-asiamies vaatii markkinaoikeutta kieltämään Finnairilta lainvastaiseksi katsomansa toiminnan.

Finnairin mukaan tapauksissa tarjotaan vakiokorvausta alempaa korvausta tai lahjakorttia, "koska teknisen vian luonteen ja taustalla olevan mahdollisen suunnittelu- tai valmistusvirheen lopullinen selvittäminen tyypillisesti vie pitkän aikaa".

Finnairin mukaan kuluttaja-asiamiehen linjaus sovintotarjouksissa on sen selvityksen mukaan erilainen kuin muissa EU-maissa tehdyt linjaukset.


– Ihmettelemme myös, miksi kuluttaja-asiamies hakee pakkokeinoa asiassa, joka on oikeudellisesti epäselvä – käytännöt ja tulkinnat tästä asiasta vaihtelevat, ja useissa EU-maissa tulkinta on samanlainen kuin Finnairin linjaus, sanoo Finnairin lakiasiainjohtaja Sami Sarelius tiedotteessa.

Finnair on kommentoinut tapausta ainoastaan tiedotteella.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot