Mainos
Mainos

Kuluttajariitoja ennätysmäärä - lentojen viivästyminen harmitti eniten

Kuluttajariitalautakuntaan saapui viime vuonna ennätysmäärä ratkaisupyyntöjä. Pyyntöjä tehtiin viime vuonna jo yli 5900 kappaletta.

Valitusten määrä on lisääntynyt jo kymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi viisi vuotta sitten pyyntöjä tehtiin vain vajaat 4200.  
Eniten valituksia tehtiin lento- ja muista liikennetapauksista. Etenkin lentojen viivästymiset aiheuttivat lukuisia riitoja.

Laihdutusvalmisteisiin liittyvät ratkaisupyynnöt kasvoivat eniten. Valituksista suurin osa koski yhtä virolaista yritystä.  
Myös perinteinen riidan kohde, autokauppa ja auton korjaus, oli kasvussa. Siitä tehtiin viime vuonna toiseksi eniten valituksia.  

Lautakunta toivoo muutoksia

Lisääntyneiden riitojen takia lautakunta ei voi venyä rajattomasti. Siksi lautakunta vaatii, että kuluttajariitojen ratkaisujärjestelmään tulisi tehdä muutoksia. Lautakuntaan toivotaan paitsi lisää resursseja, myös ratkaisupyyntöjen esittämisen rajoittamista.

 Lautakunnan mukaan resurssien lisääminen on tarpeen etenkin hallituksen kevääksi valmisteleman lakimuutoksen takia. Sen myötä kuluttajariita pitäisi voida ratkaista 90 vuorokauden sisällä siitä, kun osapuolten välinen kirjeenvaihto on päättynyt. 

Nykyresursseilla kaikkia päätöksiä ei voida tehdä vaaditussa ajassa, lautakunta sanoo tiedotteessaan.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme