Mainos
Mainos

Kuluttajien vaikea arvioida kasvisten hintakehitystä – "Hinnat muuttuvat koko ajan"

Kuluttajan on vaikea arvioida kasvisten ja vihannesten hintoja, sillä hinnat elävät koko ajan, arvioi Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen.

Hinnat muuttuvat hänen mukaansa tukussa useammin kuin kerran viikossa.  

Hintakysymykset nousivat esille runsas viikko sitten, kun S-ryhmä ilmoitti markkinointinimellä "halpuuttaminen" kulkevan kampanjansa ulottamisesta kotimaisiin kasviksiin. S-ryhmä perusteli kasvisten hinnan pudottamista muun muassa pyrkimyksellä edistää kasvisten kulutusta.

– Kuluttajana on hyvin vaikeata nähdä hintojen muutosta, Lehtinen sanoo.  

Myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimuspäällikkö Anu Raijas on sitä mieltä, että kuluttajille yksittäisten tuotteiden hintavaihtelut ovat hankalia havaita.  

– Kaikissa tuoretuotteissa kausivaihtelut ovat hyvinkin suuria. Se, miten tuotteita on saatavilla, määrittelee hintaa hyvin pitkälti, hän sanoo.

Keskihinnat heittelevät

Vuoden kierto vaikuttaa siten, että esimerkiksi kurkun keskihinta oli viime vuonna korkeimmillaan marraskuussa, jolloin kilohinta nousi 3,30 euroon. Matalimmillaan keskihinta oli kesäkuussa 1,89 euroa kilolta.  

– Sydäntalvella joulu-, tammi- ja helmikuussa kurkut ja tomaatit ovat enemmän tuontitavaroita, ja sitten kesäaikana ne ovat enemmän kotimaisia. Tästä näkee, että keskihinnat heittelevät suhteellisen paljon kesän ja talven välillä, Lehtinen arvioi.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot