Mainos
Mainos

Kun varusmiehen viikonloppuvapaa perutaan, siitä on leikki kaukana – Puolustusvoimien jäykkää mainetta rentoutetaan YouTube-elokuvalla

Jokainen varusmiespalveluksen käynyt tai läheistään lomaviikonloppuna palveluksesta kotiin odottanut tietää, että viikon paras hetki on viikonloppuvapaan alkaminen. Mikäli vapaat perutaan, varusmiehen tuntemukset voivat olla ikävät.

Varusmiesten karvaasta pettymyksestä kertoo puolustusvoimien YouTube-kanavalla julkaistu humoristinen lyhytelokuva. Lomille lähdössä olevat varusmiehet kuulevat viikonloppuvapaiden peruuntumisesta. Siitä alkaa humoristinen pakoyritysten sarja, joka huipentuu oman lautan rakentamiseen pakomatkaa varten.

– Jokainen varusmies, joka on viettänyt kiinnioloviikonloppua varuskunnassa, voi samaistua fiiliksiin, joita elokuvassa käydään läpi, lyhytelokuvan ohjaaja, kaartinjääkäri Atte Merikallio kertoo.

Merikallio palvelee Combat Camera -yksikössä, joka on yksi puolustusvoimien varusmiehille tarjoama erityistehtävä. Yksikkö videokuvaa esimerkiksi sotaharjoituksia ja eri puolustusvoimien tilaisuuksia. Idea hieman erilaiseen sisältöön syntyi, koska Puolustusvoimien YouTube -tilille haluttiin kevyempää sisältöä, Merikallio sanoo.

– Kesällä tuli sopivasti kiinnioloviikonloppu virka-avun takia, jolloin ajattelimme, että nyt olisi hyvä hetki pyytää aikaa elokuvan kuvaamiselle. 

Positiivinen palaute yllätti

Lyhytelokuva on niittänyt katselukertoja. Positiivisen palautteen määrä yllätti Merikallion ja palvelustoverit.

– Oli mielessä, tuleeko sieltä kommenttia, että mitä hittoa ne nykyajan varusmiehet tekevät, kun on aikaa tehdä tällaisia videoita.

– Päinvastoin! 90 prosenttia palautteesta on ollut sellaista, että nyt puolustusvoimilla on hyvä asenne. Tehdään hieman arkisempia videoita siitä, minkälaista on olla varusmies. Toki meininki elokuvassa on vähän kärjistettyä, Merikallio naurahtaa. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot