Mainos
Mainos

Kunnanvaltuutettu epäiltynä Juvan lottohuijauksessa

Juvalaisen 71-vuotiaan lottovoittajan huijauksessa on epäilty olevan mukana juvalaisen kunnanvaltuutetun.

Juvan sosiaalidemokraatit ovat toivoneet rikkomuksesta epäillyn henkilön luopuvan kunnallisista luottamustoimista asian tutkinnan ajaksi. Mikäli osoittautuu, että häneen kohdistuneisiin epäilyihin on perusteita, poliitikkoa uhkaa erottaminen kunnallisjärjestöstä.

Juvan poliisi on tutkinut harvinaislaatuista tapausta tammikuun alusta lähtien törkeänä petoksena. Rikoksesta epäillyt ovat 62-vuotias juvalaisnainen ja hänen 34-vuotias poikansa. Epäillyt saivat voittajan allekirjoittamaan jälkikäteen paperin, jonka mukaan vanhus oli tehnyt lottonsa yhdessä epäiltyjen kanssa.

Kiistanalainen osuus, puolet 21,5 miljoonan markan lottovoitosta, on vakuustakavarikossa. Tapauksen johdosta on meneillään myös siviiliprosessi, jossa osapuolet pyrkivät pääsemään sopimukseen. Juttu etenee tutkinnanjohtaja Martti Kemppaisen arvion mukaan syyteharkintaan parin viikon kuluessa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme