Mainos

Kunnat lomauttavat lähes ennätystahtiin – säästöjä valtion puolesta

Kunnat lomauttavat henkilöstöään jo kohta 2000-luvun ennätystahtiin, mutta välttävät irtisanomisia viimeiseen asti.

Kuntatyönantajan arvion mukaan kunnat ja kuntayhtymät lomauttavat tänä vuonna 1,5 prosenttia koko henkilöstöstä eli ainakin 5 000 työntekijää. Tätä enemmän kuntatyöntekijöitä on lomautettu 2000-luvulla vain kerran, pahimman taantuman aikaan vuonna 2009.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) mukaan työnantajan arvio vielä ylittyy selvästi.

– Laskelmiemme mukaan lomautukset koskevat tänä vuonna ainakin 8 000–9 000:ta työntekijää, arvioi JHL:n suunnittelija Jussi Päiviö.

Päiviön tutkimusten perusteella kunnat näyttävät säästävän eniten ennaltaehkäisevistä palveluista.

– Eli lapset ja nuoret ja heidän kanssaan työskentelevät ovat suurimpia kärsijöitä aivan kuten 1990-luvun lamassakin.

Yt-neuvotteluja käydään tällä hetkellä yli 40 kunnassa, ja viikoittain tulee lisää ilmoituksia. JHL:n arvion mukaan yt-neuvottelut koskisivat tänä vuonna yli 20 000:ta työntekijää. Ensi vuonna määrän pelätään nousevan vähintään kaksinkertaiseksi. Kunnat päättävät ensi vuoden talousarvioistaan viimeistään joulukuussa.

– Arvioni mukaan reippaasti yli sata kuntaa korottaa lisäksi kunnallisveroprosenttia keskimäärin 0,4 prosenttiyksikköä, kertoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

Hänen mukaansa moni kunta harkitsee parhaillaan, korotetaanko veroa vuonna 2014 vai 2015.

Kuntien on ilmoitettava veronkorotuksistaan marraskuun puoliväliin mennessä.

"Kunnilla rajaton verotusoikeus"

Kunnat reagoivat talouden madonlukuihin joidenkin mielestä liiallisestikin. Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen pohtii, onko ylipäätään perusteltua lähteä siitä, että kasvu on vaatimatonta vielä viisi vuotta. Hänen mukaansa nyt pitäisi ennemminkin kysyä, missä ovat kasvun pullonkaulat ja mitä niille voisi tehdä.

Niemeläisen mukaan kunnat ylisopeutuvat, varsinkin jos niitä ylhäältä painostetaan.

– Koviin toimenpiteisiin liitetään usein vastuuromantiikkaa, joka menee jopa niin pitkälle, että puhutaan termeillä, joita Suomen lainsäädäntö ei edes tunne, kuten kuntien konkurssi.

Kuntien konkurssin mainitsi pääministeri Jyrki Katainen (kok.) hiljattain Turun Sanomissa.

– Se oli surullinen lipsahdus, koska kunta ei todellakaan voi mennä konkurssiin. Kunnalla on Suomessa rajaton verotusoikeus, esimerkiksi kunnallisveroprosenttiin ei ole asetettu kattoa, vahvistaa Kuntaliiton Kietäväinen.

"Kunnat säästävät valtion puolesta"

Myös JHL:n Päiviö on sitä mieltä, että kunnat ovat menneet paniikkiin.

– Mikseivät kunnat malta sen vertaa, että katsoisivat, mitä tehtäviä niiden ei tarvitse jatkossa hoitaa. Nythän ne voivat irtisanoa ihan väärästä päästä, hän ihmettelee.

Kietäväisen mukaan tulossa oleva kuntien tehtävien karsinta tuottaa onnistuessaankin tuloksia vasta vuosien 2016–2017 kieppeillä.

– Valitettavasti se ei ole tässä ja nyt ratkaisu. Hallitus on päättänyt, että ensi vuonnakin valtion säästöistä 60 prosenttia kohdistuu kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin. Kunnat on pantu säästämään valtion puolesta.

(MTV3–STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot