Mainos
Mainos

Kunnat säästävät: Katuvaloja sammutetaan yöksi suurilta alueilta

Monet kunnat ja kaupungit säästävät katuvalaistuksestaan.

Lamput sammutetaan öisin joko kokonaan keskustan ulkopuolelta tai valaistusta himmennetään.  
Esimerkiksi Oulu, Jyväskylä ja Seinäjoki ovat alkaneet sammuttaa valoja kokonaisilta alueilta tai teiltä.  

Oulu sammuttaa arkisin valot kello 23:sta aamuviiteen muualta paitsi keskustasta, aluekeskuksista ja liikennevaloristeyksistä, joissa on pyöräteitä.  

Myös Seinäjoki sammutti valot ensin jo kello 23, mutta palautteen vuoksi sammuttamista myöhennettiin puoleenyöhön.  

Liikenneturvan mukaan kaikkien valojen sammuttaminen vaarantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden.  

– Paljon helpompi on ymmärtää päätös, jossa vaikka joka toinen lamppu sammutetaan, sanoo aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Liikenneturvan Oulun-toimistosta.  

Näin säästävät esimerkiksi Tampere ja Kajaani.  
Kinisjärvi muistuttaa, että esimerkiksi yksi vakava vammautuminen voi aiheuttaa jopa miljoonien kulut. Oulu on laskenut tänä vuonna säästävänsä valoissa noin kaksisataatuhatta.  

Tutkimusten mukaan pimeys myös lisää turvattomuuden tunnetta. Hyvänä puolena on valosaasteen ja kasvihuonekaasujen väheneminen.  
Myös valtateiden varsilta valoja on pimennetty säästösyistä

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme