Mainos
Mainos

Kunniavartioiden osallistujat tutustuivat Kansallisarkistossa vainajien taustoihin – "Kyllähän se ihokarvat nostattaa pystyyn"

Sotiemme veteraaneja kunnioitetaan itsenäisyyspäivänä kunniavartioilla eri puolilla Suomea. Niihin osallistuu 7000-8000 suomalaista yli 30 paikkakunnalla.

Kansallisarkisto on tarjonnut halukkaille tarkkaa tietoa vainajasta, jonka haudalla he tulevat seisomaan.

Kunniavartiot muodostetaan niin, että haudalla seisoo samanikäinen henkilö kuin vainaja oli kuollessaan.

Kemiläinen Janne Kotila tuli Kansallisarkistoon tutustumaan hänelle ennestään tuntemattomaan ihmiseen, jonka sankarihaudalla hän tulee itsenäisyyspäivänä seisomaan.

– Kohdehenkilöni on Aleksander Nikolai Pulkkinen. Hän oli sotamies ja taisteli Kannaksella. Hän menehtyi Metsäpirtin taistelussa 1940.

Kotilalle sankarihaudalla seisominen tulee olemaan merkittävä hetki.

– Kyllähän se vähän ihokarvat nostattaa pystyyn. Kyseessä on kuitenkin kuolemanvakava asia ja Suomen valtion eteen tehty työ, jossa ihmiset ovat menettäneet henkensä, että kyllä tämä on tärkeä asia, Kotila sanoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme