Mainos
Mainos

Kunta-alan ammattiliitot: Lääkärit eivät ainoina palkkakuopassa

Kunta-alan ammattiliitot jatkavat edelleen lääkärilakon jälkipyykkiä. STTK:laisen Kunnallisvirkamiesliiton puheenjohtaja Markku Jalonen epäilee, että kunnista löytyy isommassakin palkkakuopassa olevia kuin lääkärit. Akava-JS:n ja Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja Erkki Kangasniemi varoittaa todella suurista ongelmista, jos julkisen sektorin koulutettujen palkkoja ei pikaisesti ryhdytä korjaamaan. Kangasniemen mukaan koulutettuja työntekijöitä edustavat järjestöt etenevät ensi neuvottelukierroksella huomattavasti aiempaa tiiviimmässä yhteistyössä.

-Järjestöt joutuvat nyt ratkaisemaan, puolustavatko ne tosissaan omia koulutettuja jäseniään. Viime neuvottelukierroksella ei aitoa tukea muilta tahoilta löytynyt. Pelkillä lehteripuheilla ei voi toistamiseen omia jäsenryhmiä petkuttaa, Kangasniemi totesi OAJ:n varhaiskasvatuspäivillä tänään.

Jalonen taas arvioi, että KVL:n riveissä palkkojen ero verrattuna yleisillä työmarkkinoilla maksettuihin palkkoihin voi olla jopa suurempi kuin terveydenhuoltoalalla.

-KVL:läisten ammattien palkkauksen ja työolojen kohentaminen on siten vähintäänkin yhtä oikeutettu vaatimus kuin terveydenhuollon palkkaremontti, hän huomautti Tampereella tänään.

Palkkakuopista ja niiden koosta saadaan tuoretta tietoa valmistella olevasta ns. Kunpas-selvityksestä, jossa kunta-alan järjestöt yhdessä vertailevat kunta-alan palkkoja yksityisen sektorin palkkoihin. Toissa keväänä aloitetun työn valmistumista lykättiin jo kerran elokuuhun, mutta nyt aikataulu on viivästynyt myöhempään syksyyn.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme