Mainos
Mainos

"Kuntaliitoksilla ei automaattisesti parempaa tulosta"

Hallitus pääsi eilen sopuun kiistellystä ja paljon keskustelua herättäneestä kuntauudistuksesta.

Pääkriteereitä on kolme: Palvelu- ja väestöpohjakriteerit, työpaikkaomavaraisuus-, työssäkäynti- ja yhdyskuntarakennekriteerit sekä kuntatalouskriteeri.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon kannalta kunnan väestöpohjan on oltava vähintään noin 20 000 asukasta. Jos yksikin kuntaliitostarvetta osoittava kriteeri täyttyy, pitää kuntien ryhtyä kuntaliitosselvityksiin.

MTV3:n Huomenta Suomessa aamulla vieraillut Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä muistutti, että kysymys ei ole siitä, että haettaisiin suurempia kuntia, vaan että kunnat pystyisivät järjestämään asioita paremmin kuntalaisille.

– Keskeistä on, että haetaan kasvukeskuksia ja niiden ympärillä olevia kuntia, ja niiden halua tehdä kuntaliitoksia. Näitä voisivat olla esimerkiksi Kuopio, Tampere, Turku sekä Oulu. Näissä pystyttäisiin saamaan paljon fiksua toimintaa aikaan.

– Ei ole kuitenkaan automaattista, että kun kunnat laitetaan yhteen, syntyy parempi tulos. Kuntauudistuksen jälkeen on yhtä paljon kaupunginjohtajia kuin ennenkin, mutta heillä ei ole mitään tekemistä. Liikaa ei saa keskittyä yhteen laittamiseen.

(MTV3)

Katso Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilän haastattelu: (Huomenta Suomi 28.7.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme