Mainos
Mainos

Kuntien koulurahojen käyttö herättää epäilyksiä

Eduskunnan sivistysvaliokunta epäilee, että koulujen opetusryhmien pienentyminen ei välttämättä toteudu kunnissa siten kuin hallitus on tarkoittanut. Valiokunnan mielestä kunnilta on vaadittava selvitykset siitä, mihin tarkoitukseen annettavat rahat ovat päätyneet.

Hallitus on luvannut kunnille ensi vuonna 16 miljoonaa euroa opetusryhmien pienentämiseen. Sivistysvaliokunta huolestui rahojen kohtalosta sen vuoksi, että rahat annetaan kunnille valtionosuusjärjestelmän kautta, eikä niille silloin voida pistää tarkkaa osoitetta.

Eduskunta tulee vaatimaan valiokunnan ehdotuksesta, että rahojen käytöstä on tehtävä selvitys. Sivistysvaliokunta pääsee sitten arvioimaan asiaa ensi vuoden syksyllä.

Opetusryhmien kokotilanteesta kerätään ensimmäistä kertaa tietoja valtakunnan mitassa. Valiokunnan saamien ennakkotietojen mukaan perusopetuksessa suurimmat opetusryhmät ovat 3.-6. vuosiluokilla.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme