Mainos
Mainos

Kuntien perusopetuksen tuottavuus laskenut

Perusopetuksen tuottavuuden lasku selittynee menojen nopealla kasvulla. Vuosina 1998-2003 kuntien perusopetuksen menot kasvoivat viidellatoista prosentilla.

Perusopetuksen tuottavuus on laskenut kunnissa viime vuosina. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Opetushallituksen tekemän tutkimuksen mukaan tuottavuus laski noin 13 prosenttia vuosina 1998-2003.

Laskua selitetään perusopetuksen menojen nopealla kasvulla. Tutkitulla ajanjaksolla menot kasvoivat noin 15 prosenttia, vaikka peruskouluikäisten määrä säilyi suunnilleen ennallaan. Suuri osa peruskoulutuksen menoista koostuu palkoista ja oppimateriaaleista.

Tutkimuksesta selviää, että kuntien hyvä taloudellinen tilanne on yhteydessä tuottavuuden laskuun. Jos verotulot kasvavat, lisätään opetusmenoja. Vastaavasti esimerkiksi kunnan keskimääräistä suurempi panostus erityisopetukseen näkyy heikentyneenä tuottavuutena.

- Koulukoko selittää erittäin vahvasti tuottavuuden muutosta, kertoo tutkimuskeskuksen johtava ekonomisti Antti Moisio tiistaina Helsingissä.

Koulujen koon kasvattaminen näyttää aina parantavan tuottavuutta. Suurin vaikutus on silloin, kun pienistä kouluista kasvatetaan suuria.

Tuottavuutta määritettiin suhteuttamalla peruskoulun tuotokset koulutusmenoihin. Peruskoulun tuotoksiksi laskettiin vuosiluokan suorittaneiden oppilaiden määrä, peruskoulun päättötodistusten keskiarvo sekä jatko-opiskelupaikan saaneiden määrä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme