Mainos
Mainos

Kuoleman bussi starttasi Kajaanista

Talvi alkaa nollasta -liikenneturvallisuuskampanjan jo ennakkoon paljon kohua herättänyt Kuoleman bussi starttasi liikenteeseen tänään Kajaanista. Tielaitoksen, Liikenneturvan, liikenneministeriön, Suomen Autokatsastus Oy:n ja poliisin järjestämä kampanja haluaa muistuttaa autoilijoille, että ajotapaa tulee muuttaa kesäkelien vaihtuessa talvisiksi.

Kajaanista startannut kampanja kiertää busseineen ympäri Suomea niin, että kolme viikkoa kestävä bussikiertue päättyy 24.10. Helsinkiin. Kiertueen järjestäjät vetoavat autoilijoihin, jotta viimeistään 26. päivä lokakuuta, jolloin kellot siirretään talviaikaan, olisivat myös ajotavat talviset.

Kampanja muistuttaa autoilijoita talvikelin monenlaisista yllätyksistä, renkaiden käyttäytymisestä eri keleillä ja talviliikenteen ajotavoista.

Kuoleman bussissa viestiä nuorille

Linja-autoliiton jo etukäteen paheksuma Kuoleman bussi pyrkii sanomallaan tavoittamaan nuoret autoilijat, joiden osuus kuolonkolareista on huolestuttavasti lisääntynyt. Kampanjan avannut liikenneministeri Matti Aura ymmärtää tavanomaista dramaattisemman kampanjan tarkoituksen.

-Jos korvat kestävät kuunnella nuorten musiikkia tai katsella videoita ja elokuvia, niin tietää, että sanoman pitää olla aika räväkkää. Niin se muukin nuorille suunnattu viestintä on, totesi liikenneministeri Aura kohutusta bussista.

Talvi alkaa nollasta -kampanjan mukana kiertävä bussi on suunniteltu herättämään huomiota ja siinä on myös onnistuttu.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme