Mainos
Mainos

Kuukauden sanat valittu koko vuoden osalta – tiedätkö, mikä on joulukuun ykköspaikan vienyt porkkala?

Moni tietää varmasti Kirkkonummella sijaitsevan Porkkalan, mutta porkkala on epäilemättä useimmille tuntemattomampi.

Porkkala, tässä yhteydessä kirjoitettuna pienellä p-kirjaimella, on päätynyt Kotimaisten kielten keskuksen valitsemalle listalle kuukauden sanoista. Samaan listaukseen on päässyt myös muun muassa taskuhirviö, sydäniskuri ja nyrkkitervehdys.

Mutta palataanpa vielä porkkalaan. Sana sopii mainiosti joulukuuhun ja erityisesti jouluun, sillä porkkala tarkoittaa joulupöydässä tarjottavaa vegaanista kylmäsavulohta. Kotimaisten kielten keskus (Kotus) kirjoittaa nettisivuillaan, että oikeasta lohesta ei ole tietenkään kyse, vaan porkkanasta, joka on saatu muistuttamaan kylmäsavustettua kalaa niin maultaan kuin suutuntumaltaankin.

Kotuksen mukaan kokonaiset porkkanat kypsennetään ensin suolakuoressa, suikaloidaan sitten sopiviksi suupaloiksi ja maustetaan lopuksi savuaromisessa marinadissa.

Taskuhirviö oli menestys Suomessakin

Vaikka kotimainen versio taskuhirviö ei kovin tutulta kuulosta, et ole voinut olla törmäämättä ilmiöön nimeltä Pokémon Go. Kotuksen mukaan nimitys pokémon tulee japanin kautta englannin sanoista pocket (= tasku) ja monster (= hirviö).

Suomessa käytetään joskus suoraa käännöstä taskuhirviö.

Sydäniskuri on puolestaan helpompi nimi defibrillaattorille eli sähköiselle laitteelle, jolla pysähtynyt sydän yritetään taas saada lyömään. Kielitoimistolta on monet kerrat kysytty, eikö laitteelle tosiaan ole helpompaa nimeä. Ongelma ratkesi, kun lääkäriseura Duodecimin Lääketieteen sanastolautakunta  suositti, että defibrillaattoria voi kutsua kotoisammin sydäniskuriksi.

Nyrkkitervehdys on valittu osuvasti maaliskuun sanaksi. Nyrkkitervehdys nousi otsikoihin asti, kun hallitus maaliskuussa hyväksyi yhteiskuntasopimuksen.

Ministerit Alexander Stubb, Juha Sipilä ja Jari Lindström juhlistivat tätä sopimusta nyrkkitervehdyksin. Kotimaan politiikan kenttää useammin nyrkkitervehdyksen on voinut bongata esimerkiksi amerikkalaisesta urheilukulttuurista.  

Kaikki Kotuksen kuukauden sanat löytyvät täältä

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot