Mainos
Mainos

Kuukauteen supistunut vaihto-oppilasvuosi ei oikeuttanut korvaukseen

Kuluttajavalituslautakunnan mukaan matkanjärjestäjä ei ole velvollinen maksamaan korvausta kesken vuoden palanneelle vaihto-oppilaalle, jos se on huolehtinut luvatun ohjelman järjestämisestä.

Samalla lautakunta kuitenkin arvostelee opetushallituksen ja oppilasvaihdon järjestäjien yhteistä suositusta, johon ratkaisu perustuu. Suosituksessa määritellyt ehdot voivat lautakunnan mukaan johtaa kohtuuttomuuteen, jos oppilas keskeyttää kymmenientuhansien markkojen hintaisen matkan jo alkuunsa.

Kuluttajavalituslautakunnassa käsitelty valitus koski Yhdysvaltoihin suuntautunutta vaihto-oppilasmatkaa, jolta suomalaistyttö palasi jo kuukauden kuluttua. Tytölle järjestetty isäntäperhe ei vastannut hänen odotuksiaan, ja ehdotetusta perheenvaihdosta huolimatta hän halusi palata Suomeen.

Oppilasvaihtoa koskevan suosituksen mukaan oppilaalle yritetään vaikeuksien ilmetessä ensisijaisesti etsiä uusi perhe. Käsitellyssä tapauksessa tytön äiti sanoi ymmärtäneensä, että uusi sijoitusperhe oli luvattu vain muutamaksi viikoksi eli kotiinpaluuta edeltäväksi ajaksi.

Kuluttajavalituslautakunta katsoi matkanjärjestäjän huolehtineen ohjelmasta asianmukaisesti. Koska kotiinpaluu tapahtui tytön omasta aloitteesta, korvausta ei tarvitse maksaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme