Mainos
Mainos

Kuusamon yhteismetsä hakee vielä sopuratkaisua maanvaihtokiistoihin

Kuusamon yhteismetsä hakee vielä sopuratkaisua maanvaihtokiistoihin. Osakaskunnan kokous päätti hyväksyä ministeri Kalevi Hemilän tekemän maanvaihtoesityksen. Yhteismetsä hylkäsi sen jo kertaalleen lokakuun alussa.

Asiaa on käsitelty myös hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, jossa kiistan ratkaisuksi esitettiin pakkolunastusta.
Yhteismetsä toivoo kuitenkin vielä sopuratkaisua. Se toteaa mm., että valtioneuvoston periaatepäätös yhteismetsän vanhojen metsien suojelemisesta kesäkuulta 1996 edellyttää maanvaihtoja ensisijaisena korvauksena.
Hemilän esitys ei tietojen mukaan ole enää voimassa, ja ympäristöministeriö aloittanee lunastusmenettelyn.
-Käsityksemme mukaan osakaskunnan nyt tekemä päätös suostua maanvaihtoihin vie edellytykset esillä olleelta lunastusvaihtoehdolta, yhteismetsän toiminnanjohtaja Martti Rautiainen sanoo.

Hemilä esitti syyskuussa yhteismetsän arvokkaiden vanhojen metsien vaihtamista Kuusamossa ja Hyrynsalmella sijaitseviin valtion maihin. Sen mukaan valtion haltuun siirtyisi yhteismetsän alueita runsaat 13500 hehtaaria. Yhteismetsän saama alue olisi noin 26000 hehtaaria. Vaihdon välirahaa valtio on maksanut jo 25 miljoonaa markkaa. Maanvaihtoasiaa on pyöritelty jo nelisen vuotta. (STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme