Mainos

Kuusi vuotta rajusta kiusaamisesta kärsineen Saran, 13, rankka tarina: "En uskalla oikein liikkua missään"

13-vuotias Sara on kärsinyt rajusta kiusaamisesta jo kuusi vuotta. Hän jäi kesälomalle jo nyt, sillä ei enää koe oloaan turvalliseksi koulussa.

Haukkumista, huorittelua, nettikiusaamista, herjaavia viestejä. Tätä kaikkea Sara Raitakari, 13, on joutunut kestämään jo vuosia. Yläasteella kiusaaminen muuttui fyysiseksi.

– Minulta on vedetty kyynärpäällä ilmat pihalle kaksi kertaa, räitty, potkittu, heitetty takki ja reppu roskikseen, tönitty ja haukuttu, Sara luettelee.

Kaikki alkoi, kun hän muutti kuusi vuotta sitten Uudestakaupungista Lahteen. Heti ensimmäisenä koulupäivänä vuotta vanhemmat tytöt ottivat hänet silmätikukseen.

– Ihan sama mitä vaatteita minulla oli päälläni, muut tytöt haukkuivat niitä ja ulkonäköäni ylipäätään.

Sara kertoi kiusaamisesta rehtorille, mutta se ei hänen mukaansa johtanut toimenpiteisiin. Kiusaajiakaan ei saatu puhutteluun.

Sara kokee olleensa ainoa, joka kävi asiaa rehtorin kanssa läpi. Hänen mukaansa puhuttelussa oli vain kerran mukana yksi kiusaajista.

Yläasteella tilanne paheni

Tilanne paheni viime syksynä, kun Sara siirtyi yläasteelle. Kiusaajia on kaikilla luokka-asteilla. Jopa ysiluokkalaiset kiusaavat kahta vuotta nuorempaa Saraa.

Saran mukaan tilanteeseen ei ole löytynyt ratkaisua lukuisista yrityksistä huolimatta. Saran molemmat vanhemmat ovat olleet useita kertoja yhteydessä rehtoriin, mutta kiusaaminen on jatkunut. Sara on joutunut vaihtamaan pienluokalle, mutta sekään ei ole hänen mukaansa rauhoittanut tilannetta.

Saran mukaan kiusaajille ei ole tullut minkäänlaisia seuraamuksia teoistaan. Sen sijaan Sara on joutunut istumaan jälki-istunnossa, koska hän ei uskaltanut osallistua kiusaajien kanssa yhteiseen tapahtumaan. Häntä pelottaa mennä kouluun, eikä ulkona liikkuminenkaan tunnu turvalliselta.

– En uskalla oikein liikkua missään, jos niitä tulee vastaan.

Kiusaajat ovat perustaneet myös WhatsApp-ryhmiä, joissa keskitytään haukkumaan Saraa. Kiusaaminen ulottuu myös Facebookiin ja Instagramiin, jossa hänen nimiinsä on perustettu valetilejä.

– Olen vaihtanut puhelinnumeroa, jotta he eivät pääse enää lisäämän minua haukkumisryhmiin. Kaksi kertaa ainakin olen joutunut vaihtamaan numeroni tämän takia.

Tuhansia kannustavia viestejä

Kiusaamiseen kyllästynyt Sara ei kuitenkaan aio lannistua. Hän on tehnyt kiusaamisesta rikosilmoituksen. Pitkän harkinnan jälkeen hän päätti avautua tilanteestaan myös julkisesti Facebookissa.

– Kyllä mä ensin vähän mietin, että uskallanko. Ajattelin, että jos siitä olisi jotain hyötyä ja saisin vaikka kavereita sitä kautta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Saran kertomus on koskettanut suomalaisia ja saanut muutamassa päivässä 25 000 tykkäystä ja yli 4 000 kannustavaa kommenttia. Myös kaveripyyntöjä on tullut.

– Kannustus on tuntunut tosi kivalta. Olen ollut yhteydessä jo joihinkin, ja moni on kysynyt, haluaisinko mennä vaikka kahville joku päivä.

Myös koulu on reagoinut Saran tekstiin. Parin viikon kuluttua on edessä palaveri, minne myös kiusaajien vanhemmat ovat tulossa paikalle. Asiaa tulee selvittelemään myös poliisi.

"Rehtori ei pysty takaamaan turvallisuutta"

Vaikka koulua olisi jäljellä vielä kaksi viikkoa, Saran koulunkäynti on tältä keväältä ohi.

– Rehtori laittoi minut jo kesälomalle, koska ei pystynyt takaamaan minulle turvallista koulunkäyntiä eikä pystynyt lupaamaan, ettei kimppuuni käytäisi, koska koko koulu kuohuu tuosta Facebook-tekstistä.

Tulehtunut tilanne on saanut Saran harkitsemaan koulun vaihtoa. Joka tapauksessa hän toivoo, että kiusaajat saataisiin vihdoin vastuuseen ja kiusaaminen loppuisi.

– Olisi hyvä, jos kiusaajat alkaisivat edes vähän ajattelemaan tekojaan. Kiusaaminen voi oikeasti jättää pahatkin jäljet, että kannattaisi miettiä mitä tekee tai sanoo.

Sara toivoo voimia myös muille kiusatuille.

– Pysykää vahvana.

"Tämä on hänen tulkintansa"

MTV Uutiset tavoitti aluepäällikkö Mauno Väänäsen kommentoimaan tilannetta. Väänänen myöntää, että kiusaamista on ollut, mutta korostaa että kyseessä on Saran ja hänen perheensä näkemys asiasta.

– Tämä on hänen tulkintansa. Siellä (Facebookissa) on ollut esillä paljon virheellistä tekstiä, mitä me emme missään tapauksessa allekirjoita, Väänänen sanoo.

Tarkemmin hän ei voi asiaa kommentoida, sillä kyse on luottamuksellisista asioista. Hän kuitenkin korostaa, että yhteistyötä on tehty kaikkien osapuolten kanssa.

– Meillä on Lahden kaupungin ohjeet ja toimintasäännöt, joiden mukaan on toimittu, ja totta kai olemme olleet kiinteässä yhteydessä vanhempien ja lasten kanssa.

Väänänen korostaa, että asian käsittely jatkuu hyvässä yhteistyössä.

– Meillä on ihan hyvä suunnitelma siitä, miten jatkamme tätä käsittelyä.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot