Mainos
Mainos

Kuva menopeleistä kirkon pihalta hellyttää – "Lapsesta mummoon, kaikki sillä kulkee"

Sitä voisi kuvitella, että kuvassa on meneillään potkukelkkailijoiden kokoontumisajot, mutta ei.

Kyseessä on tuiki tavallinen tilannekuva kirkon edustalta, jonne väki on tullut jumalanpalvelukseen puolankalaiseen tapaan potkukelkoilla.

Kuvan ottanut Puolanka-lehden toimitussihteeri Eija Luukkonen kertoo, että parkkipaikalla näytti olevan viime sunnuntaina vähemmän autoja kuin potkukelkkoja.

– Se on täällä menopeli siinä missä muutkin. Sitä käyttää vanhemmat ihmiset mutta myöskin nuorempi väki. Lapsesta mummoon kaikki sillä kulkee, Luukkonen nauraa.

Luukkosen mukaan vaihtelevat kelit ovat jonkin verran hankaloittaneet "potkurin" käyttöä, koska liukkailla keleillä teitä pitää hiekottaa.

– Nyt on hyvä keli taas kulkea, kun ei ole liukasta, Luukkonen jatkaa. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot