Mainos

Kuva näyttää hurjan eron: Helsingissä on eniten 27-vuotiaita, koko maassa 67-vuotiaita

Helsingin ikärakenne eroaa häkellyttävän paljon muusta Suomesta. Kaupungit ovat aina vetäneet nuoria puoleensa.

Koko Suomen suurin ikäluokka on 67-vuotiaat, mutta Helsingissä onkin eniten 27-vuotiaita. Esimerkiksi Helsingin Alppiharjussa joka kolmas vastaantulija on parikymppinen, eli 20–29-vuotias.

Asia selviää Helsingin kaupungin ylläpitämältä Nuorten Hyvinvointikertomus -verkkosivuilta.

Nuoriso näkyy kaupungeissa kotoa poismuuttamisen jälkeen. 15–19-vuotiaiden osuus onkin suurin maaseutumaisissa kunnissa, kuten Sievissä, Luodossa, Pornaisissa, Ruskossa, Pietarsaaressa ja Kauniaisissa. Pääkaupunkiseudulla kyseistä ikäryhmää on eniten lähiöissä.

Kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö, sillä tilastojen mukaan kaupungit ovat aina olleet nuorten asuinpaikkoja.

Vuonna 1950 helsinkiläisistä 21 prosenttia oli 15–29-vuotiaita ja tällä hetkellä osuus on 22 prosenttia. Kaupunkien koulutus- ja työpaikat ovat aina kannustaneet nuoria muuttamaan niihin, kerrotaan sivustolla.

– Ikääntyessään, valmistuttuaan koulutuksesta ja perheellistyessään osa ikäluokasta muuttaa kaupungeista kauemmas ja uusi sukupolvi nuoria korvaa lähtevät, kirjoittaa Helsingin kaupungin tilastokeskuksen tutkija Sanna Ranto.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot