Mainos
Mainos

Kuva: Rauhoitettu merimetso löytyi "hirtettynä" liikennekylttiin – Birdlife-johtaja: "Paikallinen mielenlaatu vahvasti esillä"

Pohjanmaan poliisi sai ilmoituksen ”hirtetystä” linnusta maanantaina lehtijutun perusteella. Birdlifen toiminnanjohtaja kertoo, että alueella on tapahtunut vastaavanlaisia luonnonsuojelurikoksia aikaisemminkin.

Pohjanmaalla Närpiössä sijaitsevaan liikennekylttiin oli jätetty roikkumaan kuollut merimetso maanantaina. Lintu roikkui kyltissä kiinnitettynä siivistä ja kaulasta. Pohjanmaan poliisista kerrotaan, että lintu oli ammuttu.

– Partio kävi ottamassa linnun pois ja hävitti sen asianmukaisesti. Eläin oli hyvin todennäköisesti ammuttu, sillä sen rinnassa oli reikä, Pohjanmaan poliisin yleisjohtaja, komisario Matti Tiainen kertoo.

Tiaisen mukaan tekijä ei ole vielä poliisin tiedossa. Poliisi tutkii tapausta luonnonsuojelurikoksena.

Merimetso on rauhoitettu eläin ja sitä ei saa tappaa. Linnun tapon korvausarvo on 235 euroa.

"Alueella on tapahtunut useita vastaavia rikoksia"

Birdlifen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa kertoo tehneensä tapauksesta tutkintapyynnön poliisille.

Merimetso on rauhoitettu eläin.

Suomessa on tällä hetkellä 25 750 merimetson pesää.

Merimetso pesii meren lähelle pienelle luodolle.

Lähde: Birdlife

– Alueella on tapahtunut useita vastaavanlaisia luonnonsuojelurikoksia vuosien varrella. Tämä alkaa jo leimaamaan tätä aluetta ja kertoo laajemmasta henkisestä ilmapiiristä. Alueella on jotain vialla sen luonnonvastaisuuden takia, Arkiomaa kertoo.

Arkiomaa ei tiedä linnun tapon teon motiivia, mutta epäilee sen olevan osa laajempaa ongelmaa paikallisten asenteessa luontoa kohtaan.

– Paikallinen mielenlaatu ja agraarisuus on vahvasti esillä. Koetaan, että luonto on jollain tavalla uhka elinkeinolle, kuten kalastukselle ja maanviljelylle, Arkiomaa toteaa.

Arkiomaan mukaan merimetso on särkiä syövä lintu, joka ei häiritse esimerkiksi kalastusta.

– Merimetsoista ei ole osoitettu mitään haittaa kalastukselle. Alueen ilmapiirissä on myös luonnonsuojeluvastaisuus. Valtio suojelee näitä alueita, se varmaan heijastuu tämän tyyppisinä reaktioina, Arkiomaa tuumii.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Vasabladet.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot