Mainos
Mainos

Kuva: Tällä pienokaisella oli kiire maailmaan – vauva syntyi moottoritiellä Helsingissä matkalla sairaalaan

Eilen Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen henkilökunta päätyi auttamaan uutta ihmisvesaa maailmaan, kun ambulanssi ei ehtinyt viedä synnyttäjää sairaalaan asti.

Poika syntyi moottoritien varressa, ja sai päätään lämmittämään pelastuslaitoksen pipon.

Helsingin Uutisten haastattelma äiti kertoo, että häntä oltiin viemässä autolla Klaukkalasta Helsinkiin, kun synnytys käynnistyi Vantaalla. Ambulanssi tuli minuuteissa paikalle jatkamaan matkaa, mutta lopulta auto piti pysäyttää Pirkkolassa bussipysäkille.

Synnytys sujui hyvin, ja tuore pienokainen äiteineen jatkoi matkaa Naistenklinikalle ja potilashotelliin.

Pipoja pienokaisia varten

Sairaankuljetuspäällikkö Merja Sotanen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo, että ainakin heidän alueellaan synnytyksiä tapahtuu ambulanssissa yhä enenevissä määrin.

Synnytysten tavanomaisuudesta kertoo sekin, että pelastuslaitos päätyi tilaamaan erän pipoja tuoreita ihmisiä lämmittämään.

– Tarkoituksena juuri se, että lapsen lämpötalous saadaan pidettyä. Pää pitää ehdottomasti suojata, ja samalla saatiin tällainen pieni mainos kylkeen. Jää pieni muisto, hän kertoo.

Ensihoito on saanut nyt myös kansalaisilta neulottuja pipoja vastasyntyneitä varten, ja niiden käyttö aiotaan aloittaa kun "mainospipot" saadaan jaettua loppuun.

Ambulanssi kutsutaan kuljettamaan synnyttäjää verrattain usein, sillä Vantaan ja Keravan alueella ambulanssi hälytettiin yhteensä sata kertaa paikalle synnytyksen vuoksi.


Synnytysyksiköiden määrät puhuttivat viime vuoden lokakuussa.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot