Mainos
Mainos

"Kuvailtiin seksuaalisesti kieroutuneeksi saastaksi, joka tuli hävittää" – housuihin pukeutuneet punakaartien naiset joutuivat jopa raivoteloituksien uhreiksi

Sisällissota oli yhtäältä uudistumisen aikaa, kun naiset tarttuivat aseisiin ja pukivat housut ylleen, kertovat naisten kohtaloista kirjoittaneet kirjailijat Huomenta Suomessa. Samalla sotaa varjosti poikkeuksellinen raakuus.

Tietokirjailija ja sosiologian dosentti Sari Näre on tutkinut toisen maailmansodan aikaista naisten ja lasten kokemushistoriaa. Vankileirien tutkimuksen myötä teema laajeni myös sisällissotaan ja arkikuvaukseen sodasta. Näreen mukaan naisen rooli sodassa oli erikoinen, sillä sen myötä naisetkin tarttuivat aseisiin.

– Punaiset ja valkoiset naiset toimivat sodassa hieman eri tavalla. Punaiset naiset muodostivat katukaarteja ja valkoiset naiset toimivat enemmän kotikaarteissa ja taustavoimina. Mannerheim ei pitänyt ajatuksesta, että naiset olisivat tarttuneet aseisiin, eivätkä monet naisjärjestötkään, Näre luonnehtii.

Valkoiset naiset salakuljettivat aseita ja huolsivat joukkoja, mutta punakaartien naiset osallistuivat taisteluihin. Suurimmaksi osaksi aseistautuneet naiset kuitenkin toimivat vartiotehtävissä. Näreen mukaan ase toi naisille jopa turvallisuudentunnetta.

– Vuosi 1917 oli levoton, seksuaalinen häirintä ja väkivallan uhka oli läsnä arjessa. Naisille ase toi autonomisuden tunnetta ja voitiin puhua jopa jonkinlaisesta asevillityksestä ja asemuodista nuorisokulttuurissa, Näre kuvailee.

Housupukuisia naisia teloitettiin raivon vallassa – toiminta kuin keskitysleireiltä

Sari Närhi huomasi tutkimuksessaan Suomenlinnan ja Santahaminan vankileireistä, että naisten olot vankiloissa olivat hieman miehiä paremmat. Naisten välillä vallitsi myös solidaarisempi henki ja he esimerkiksi salakuljettivat toisilleen ruokaa.

Närhen mukaan punaisiin naisiin kohdistui sodan aikaan niin kutsuttua kategoriaraivoa, koska he rikkoivat tututtua sukupuolijärjestystä.

– Ennen kuin valtiorikosoikeuskäsittelyt olivat alkaneet, vankeja saatettiin teloittaa raivon vallassa. Varsinkin housuissa olleisiin naisiin kohdistui tällaista raivoa. Näitä teloituksia on luonnehdittu jopa puhdistuksenomaiseksi ja itsekin vertasin näitä käytäntöjä Natsi-Saksan keskitysleireihin.

Näre perustelee näkemystään vankileirien yleisillä käytännöillä, kuten vangin tavaroiden lajittelulla, ilmiantojärjestelmällä, numeroinnilla, raipparangaistuksilla ja janossa pitämisellä. Myös kirjailija Anneli Kanto kommentoi sodan vankileirejä epäinhimillisiksi.

– Hennalassa tapettiin 200 nuorta tyttöä ja naista kahden päivän aikana. Heistä nuorimmat olivat vain 14-vuotiaita. He saivat kuolemantuomion housuihin pukeutumisesta tai punakaartin keittiössä sopan keittämisestä, mielestäni se oli mielivaltaa, Kanto luonnehtii.

Verenhimoiset ja seksuaalisesti kieroutuneet punakaartien naiset

Anneli Kanto kertoo, että punaisten naisten kohtelu vankileireillä perusteltiin vihollis-ajattelulla.

– Punakaartilainen nainen ei ollut oikeastaan ihminen. Heitä kuvailtiin seksuaalisesti kieroutuneiksi ja verenhimoisiksi, kiduttamisesta nauttiviksi naispedoiksi. Silloin myös kuviteltiin, että suomalaisistakin niin sanotusti huono aines pitäisi hävittää, Kanto kuvailee ajan näkemyksiä.

Kannon mukaan punalesken asema ei sodan jälkeenkään ollut helppo. 11 000 leskeksi jäänyttä naista sai osakseen paljon vihaa.

– Heitä kutsuttiin vakoojiksi, joiden lapset tulisi ottaa pois, jotta he eivät voisi myrkyttää lasten mieltä ja levittää saastaa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme