Mainos
Mainos

Kuvat ennen ja jälkeen tuhon: Kulttuurihistoriallisesta Honkalinnasta jäivät jäljelle vain savuavat rauniot

Honkalinna
Honkalinna oli Lars Sonckin vuonna 1918 suunnittelema hirsirakennus.
Tuhoutunut Honkalinna
Tulipalossa tuhoutunut Honkalinna palon jälkeisenä aamuna. Copyright: MTV Uutiset. Kuva: Kai Heinonen.

Eilen illalla rajussa tulipalossa tuhoutuneelle Honkalinnalle etsitään korvaavia tiloja. Rakennus oli kulttuurihistoriallisesti merkittävä. 

Helsingin seurakuntien omistamalle Honkalinnalle etsitään korvaavia tiloja. Leirikeskuksessa oli tarkoitus järjestää ensi kesänä kahdeksan rippileiriä, mutta nyt seurakunta etsii uusia tiloja.

– Siellä on vuosittain järjestetty useita leirejä. Vuosikymmeniä ollut käytössä ja tullut tuhansille helsinkiläisille tutuksi. Etsimme korvaavia tiloja ja voi olla, että joudumme myös vuokraamaan niitä Helsingin ulkopuolelta, kertoo viestintäpäällikkö Kimmo Holappa.

Rakennus oli kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Sen oli suunnitellut vuonna 1918 Lars Sonck turistihotelliksi. Hanke ei kuitenkaan toteutunut, vaan se oli pitkään ruotsinkielisen virkamiesyhdistyksen virkistyskäytössä, kerrotaan Kirkko Helsingin tiedotteessa.

Seurakuntien omistukseen rakennus tuli vuonna 1961. 400 neliömetrin suuruinen rakennus ehti palaa maan tasalle eilisiltana. Se sijaitsi Sipoon saaristossa Norrkullalandetin saaressa ja pelastuslaitoksen veneyksiköiden saapuessa paikalle, rakennuksesta oli jäljellä vain piippu ja kivijalka.

– Savuavat rauniot ovat edessäni, palon syyn tutkijat ovat paikalla. He tutkivat parhaillaan, että mistä palo olisi voinut saada alkunsa. Kunhan rauniot ovat jäähtyneet, he pääsevät tutkimaan tarkemmin, kertoo Kai Heinonen Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja.

Palosta on aiheutunut miljoonavahingot.  

Palon sattuessa rakennus oli tyhjillään, eikä henkilövahinkoja tapahtunut. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Paikalla ovat parhaillaan sekä palolaitoksen että poliisin palonsyyn tutkijat.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot