Mainos
Mainos

Kuvat: Korkeasaari täyttyi jälleen eläinvauvoista – uteliaat pikku kilit valloittavat villeydellään

Korkeasaari on saanut kevään ja kesän aikana jälleen paljon uusia eläinvauvoja.

Korkeasaareen syntyy vuosittain arviolta noin 40 uutta eläintä. Tänä vuonna uusia eläinlapsia on syntynyt ainakin kenguruille, markhoriteille, metsäpeuroille, mongolianvillihevosille, pikkumarmoseteille, sekä monille muille eri eläinlajeille, kerrotaan eläintarhalta.

Kaikki syntyneet eläimet eivät jää eläintarhaan vaan osa siirretään toisiin yhteistyötarhoihin, jotka sijaitsevat eri puolella maailmaa. Syntyvyyttä säädellään ja eläintarhassa suunnitellaan tarkasti, mitkä eläimet saavat lisääntyä ja mitkä eivät. Ehkäisyyn käytetään myös ehkäisykapseleita. 

Pesiin vaihdetaan tekomunia

Osalle lajistolle lisääntyminen on välttämätöntä niiden luontaisten tarpeiden vuoksi.

– Osa lajeista on kantakirjanpitäjän takana, mutta sitten on myös lajeja, joille on fyysisesti ja henkisesti tärkeää, että ne saavat lisääntyä, eläintenhoitaja Alina Kallio kertoo. 

Eläintarhassa pyritään tarjoamaan eläimille mahdollisimman luonnollinen ympäristö. 

– Joillekin linnuille saatetaan vaihtaa aidot munat tekomuniin tai laittaa niitä pesiin, jotta ne saavat kokea hautomisen tunnetta, Kallio kuvailee.

 Hellyyttävä vikunjavarsa ja villit kilit

Lähiaikojen yleisön suosikkikohde on ollut vuohiaitaus, jossa kävijät pääsevät silittämään afrikanpikkuvuohia. Villit vuohet saattavat hypätä jopa syliin. Tänä vuonna laumaan syntyi neljä kiliä.

Kallio kertoo eläintarhan kevään kohokohdan kuitenkin olleen pienen vikunjavarsan syntymä.

 – Vikunjavarsan syntymä oli meille ihana yllätys, Kallio kertoo. 

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme