Mainos
Mainos

Kuvat: Nähdäänkö tästä kaksintaistelusta uusinta presidentinvaaleissa 2018?

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto ilmoitti aamulla lähtevänsä jälleen ehdolle vuoden 2018 presidentinvaaleissa.

Haavisto oli ehdolla presidentiksi edellisen kerran vuonna 2012. Tuolloin hän eteni kuuden prosentin kannatuslukemista vaalien toiselle kierrokselle saakka.

Vastassaan hänellä oli nykyinen presidentti Sauli Niinistö, joka on luvannut kertoa suunnitelmistaan tulevien vaalien suhteen noin vuotta ennen vaaleja, eli aivan näinä päivinä.

Mikäli myös Niinistö ilmoittaa lähtevänsä mukaan presidenttikisaan, luvassa saattaa olla uusinta vuoden 2012 asetelmasta.

MTV Uutiset valikoi edellisten presidentinvaalien 14 kuvaa, jotka muistuttavat, miltä poliitikkojen kaksintaistelu näytti vaalien loppukirillä.

Sekä Haavisto että Niinistö jättivät oman äänensä vaalipäivänä 5. helmikuuta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot