Mainos

Kuvat: Nyt se on täällä! Suomeen satoi virallinen ensilumi

Virallinen ensilumi on satanut Suomeen. Ensilumen määritelmä on, että aamuyhdeksältä maassa on lunta vähintään sentti jollain mittausasemalla.

– Tämä on tänä aamuna tapahtunut. Kolme senttiä lunta on mitattu sekä Inarin Saariselällä että Kittilän Kenttärovalla, vahvistaa Forecan meteorologi Juha Föhr.

Ajankohta on ensilumelle tyypillinen ja joinain syksyinä tähän aikaan maahan saadaan pysyväkin lumipeite.


Föhr ei usko, että ensilumi jää tällä kertaa maahan. Heikot lumisateet ovat hänen mukaansa mahdollisia jatkossakin, mutta paikallisemmin.

– Odotettavissa on, että lumipeite alkaa huveta pois myös Lapista. Tämä on lämpimän puoleinen syksy, Föhr sanoo.

Etelään ensilunta ei lämpimän sään vuoksi ole vielä odotettavissa. Joskin Föhr on ennusteessa varovainen, sillä lokakuussa sää voi muuttua nopeastikin.

– Kannattaa olla aika varovainenkin siinä, kuinka pitkiä sääennusteita uskoo tähän aikaan vuodesta. Ilmakehä vaan on sellainen perusluonteeltaan epävakaa tähän aikaan vuodesta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot