Mainos
Mainos

Kuvat: Onko tämä kaikkien homekoulujen kohtalo? – Vain muutaman vuoden hylättynä ollut rakennus kuin pommin jäljiltä

Outokummussa sijaitseva entinen Kummun koulu hylättiin sisäilmaongelmien johdosta syksyllä 2012. Rauhassa rakennus ei ole kuitenkaan saanut olla, sillä koulun sisätilat on sotkettu ja irtaimisto hajotettu miltei kauttaaltaan.

Syyskuussa Youtubessa julkaistu video näyttää, että hävitys koulun sisällä on totaalista.

Lähes joka ikinen rakennukseen koululaisten jäljiltä jäänyt esine on paiskottu paikoiltaan. Liikuntasalin keskelle on raahattu uuni, koulukirjoja on levitelty pitkin lattioita ja biologian luokkaan unohdettu täytetty lintu on joutunut luopumaan päästään.

Voit katsoa videon alta:


Outokummun kaupungin teknisen johtajan Jarkko Karvosen mukaan koulurakennuksen nykytila on valitettava. Hän kuitenkin mainitsee, että myös entisen koulun rappiosta videon kuvannut henkilö on joutunut murtautumaan rakennukseen, sillä koulua on yritetty suojata ilkivallalta.

– Lukittuna se on ollut ja sinne on pitänyt murtautua sisälle. Sitä on vanereilla ja muilla suojailtu, mutta siltä näyttää, että siellä on liikuttu ja kuvattu paikkoja. Sinne on jäänyt tavaraa, mikä kuvissa näkyy. Niitähän siellä on sotkettu.

Vaikka kaupungin tarkoituksena ei ole ollut Karvosen mukaan jättää vanhaa koulua lkivallantekijöiden armolle, niin näyttäisi käyneen. Kaupungilla ei ole jatkosuunnitelmia rakennuksen suhteen, eikä sisäilmaongelmien vuoksi hylätyllä kiinteistöllä ole liioin kysyntää.

– Jatkokäyttöä on haasteellista suunnitella sisäilmaongelmien johdosta. Terveysvalvonnan puolelta on tullut sellaista näkemystä, että siihen ei voi mitään toimintaa nykytilassa järjestää.

– Kaupungilla ei ole intressejä korjata sitä, kun on aikoinaan päätetty, että siitä hankkeesta luovutaan.

– Isojen kiinteistöjen myyminen on niin sanotusti vähän haasteellista näillä kulmilla, Karvonen summaa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot