Mainos
Mainos

Kuvat: Pesästä karanneet mehiläiset valloittaneet taas oksat ja savupiiput – "Surinasta kuulee, että jotakin poikkeavaa on"

Muun muassa puiden oksille ja savupiippuihin on jokakesäiseen tapaan ilmestynyt valtavia mehiläisrykelmiä. MTV Uutisten lukija lähetti kuvia mehiläisistä, jotka olivat muodostaneet kasoja niille tehtyihin telineisiin. 

Mehiläisten parveilu on luonnollinen osa mehiläisten elämää, sillä kyseessä on mehiläisten luontainen tapa lisääntyä. 

– Vanha kuningatar ottaa pesästä mukaansa osan porukasta. Ne muodostavat yhdessä tavallaan uuden yhteiskunnan, Suomen mehiläishoitajain liiton toiminnanjohtaja Heikki Vartiainen selittää.

Aktiivisin aika mehiläisten parveilulle on kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Useimmiten omasta pesästään "karanneet" mehiläiset asettuvat esimerkiksi puiden oksille, savupiippuihin tai seinän väliin.

Yhdessä parvessä saattaa olla jopa 10 000 yksilöä.

– Jos parvi sattuu kohdalle, niin kyllä siitä aikamoisesta surinasta kuulee, että jotakin poikkeavaa on.

Mikäli surisijajoukko osuu kohdalle, kannattaa siitä ilmoittaa Mehiläishoitajain liitolle, joka voi lähettää paikalle mehiläistarhaajan nappaamaan joukon talteen.

– Tarhaajat hakevat mielellään parven, sillä he saavat siitä uuden yhteiskunnan.




​​​​​​​

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot