Mainos
Mainos

Kuvat: Puro värjäytyi oudosti Vantaalla – Asiantuntija HS:lle: Toistuvan ilmiön syy mysteeri

Puistoalueen läpi kulkeva puro värjäytyi Vantaan Kartanonkoskella sijaitsevalla puistoalueella oudon valkoiseksi. MTV:n saamassa kuvassa näkyy, kuinka puro on valkoisen aineen peitossa.

Vantaalaiset ovat miettineet värinvaihdoksen syitä Facebook-ryhmässä, jossa ehdotuksia on heitelty aina porausvesistä lähtien.

Ilmiö on lähellä asuvien mukaan toistuva ja vuosittainen.

– Tuo tapahtuu joka kevät. Pari päivää kestää ja kirkastuu, eräs toteaa.

Helsingin Sanomien haastatteleman Vantaan ympäristökeskuksen johtavan ympäristötarkastajan Saara Juopperin mukaan ilmiö tosiaan toistuu vuosittain, ja vastaavia päästöjä on havaittu joskus myös talvisinkin. Niiden lähdettä ei kuitenkaan tiedetä vielä.

Paikalta on otettu näytteet. Haittaa ympäröivälle luonnolle vaaleasta tökötistä ei kuitenkaan näytä olevan.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot