Mainos

Kuvat: Talvi yllätti autoilijan matkalla halki Suomen – "Lähdin 14 asteen lämmöstä ja kuuma oli kuin perhana, kun olin pukeutunut niin paksusti"

Rakennuttajan tehtävissä projektipäällikkönä toimivan Tommi Ojalan matka halki Suomen sai käänteen, kun Helsingin lämpö vaihtuikin talveksi.

Ojala lähti eilen +14 asteisesta Helsingistä työmatkalle pohjoiseen. Hän lensi ensin Ivaloon, jossa hän huomasi jo ensimmäiset merkit lumipeitteestä. Se oli kuitenkin lähinnä räntää ja loskaa.

Ivalosta hän lensi Kittilään, jossa tilanne taas oli toinen. Ojalan mukaan siellä oli hieman alle 10 senttimetriä lunta. Työauto oli valmiina odottamassa Ojalaa kentällä.

– Auton sai sitten harjata lumen alta, ja tietysti siinä oli kesärenkaat alla.

Ojala lähti ajamaan Kittilästä Ylläkselle, ja sieltä edelleen tunturin yli Tunturitietä pitkin määränpäähänsä eli Äkäslompoloon.

Automatka sujui kesärenkaista huolimatta hyvin.

– Oli siellä pikkaisen liukasta. Kerrankin sai ajaa siten, ettei virkavalta ollut hirveän kiinnostunut minusta, kun ei huvittanut ajaa ylinopeutta, Ojala naurahtaa.

Ojala oli jo Helsingissä ennakoinut, että hän saattaisi kohdata talven pohjoisessa, joten hän oli pukeutunut pitkiin kalsareihin.

– Lähdin 14 asteen lämmöstä ja kuuma oli kuin perhana, kun olin pukeutunut niin paksusti. Täällä pohjoisen päässä olen ollut hirveän tyytyväinen vaatevalintaani.

Tusinan verran pizzaa lentokentälle

Muuten Ojalan lämpimästä syksystä talviseksi muuttunut reissu sujui hyvin. Tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun Ojalan reissussa tapahtuu jotain sen verran erikoista, että se painuu mieleen.

Ojala joutuu työnsä puolesta matkustamaan usein saman matkan etelästä pohjoiseen. Yleensä hän lentää Helsingistä Ivaloon, ja sieltä vielä Kittilään, koska lentoreitti kulkee sitä kautta.

Eräällä matkalla Ojala ei ollut ehtinyt syödä koko päivänä mitään ja hän ajatteli syödä saavuttuaan perille Kittilään. Lentokone hajosi kuitenkin Ivaloon, ja varaosia alettiin tuoda Helsingistä saakka.

Lentokentällä sai ilmaistuotteita kahviosta, mutta pieni kahvila ei ollut varautunut nälkäisiin matkustajiin.

Ojala päättikin selvittää paikallisen pizzerian numeron ja tilata itselleen pizzaa. Pizzerian työntekijä kertoi kuitenkin, että he vievät pizzoja vain varuskunnalle.

– Sanoin, että tilaan tusinan verran, niin sitten he suostuivat tuomaan, Ojala kertoo.

Jonkin ajan päästä työntekijä toi pizzat turvatarkistuksen hihnalle, jossa ne tarkistettiin.

Kun muut matkustajat huomasivat 12 pizzaa, he alkoivat tiedustella Ojalalta, voisiko niitä ostaa.

– Söin omani ja myin 11 pizzaa. Olivat varmasti turvallisia elintarvikkeita, kun turvatarkistuksen läpikin tulivat.

Ojalan tilaamat pizzat tulossa lentokentälle


Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot