Mainos
Mainos

Kymmenen vuoden hankkeella pyritään ottamaan niskalenkki sisäilmaongelmista – "Kun valtionapua on odotettu, ongelmat ovat vain pahentuneet"

Homeiset koulut ja sairaalat herättävät tasaisin väliajoin keskustelua. Huomenta Suomessa vierailleen asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan julkisten tilojen kosteusongelmat eivät ole kuitenkaan korjattavissa sormia napsauttamalla. 

Yllä olevalta videolta voit katsoa koko Tiilikaisen haastattelun. 

– Terveet tilat 2028 -hankkeen kesto kertoo jo siitä, että ongelmaa ei voida sormia napsauttamalla poistaa, Tiilikainen arvioi. 

Ohjelmalla pyritään Tiilikaisen mukaan siihen, että kymmenen vuoden päästä julkiset tilat olisivat terveitä ja turvallisia käyttää. 

Ei vain valtion vastuulla

Sisäilmaan liittyvien ongelmien hintalappu nousee usein korkeaksi. Käytännössä omistaja maksaa kustannukset. 

– Itseäni on häirinnyt se, että on kuviteltu, että valtio avustaa, Tiilikainen sanoo. 

Hänen mukaansa usein kun valtionapua on odotettu, ongelmat ovat vain pahentuneet.

Ongelmiin puututtava nopeasti

Rakennusten kosteusvauriot ja sisäilmaongelmat koskettavat miltei jokaista suomalaista. Tiilikaisen mukaan ongelmien taustalla on usein kolme toistuvaa syytä. 

Tiilikainen listaa taustatekijöiksi huonot rakenteet, rakennusaikana tapahtuneet virheet sekä ylläpidolliset virheet. 

– Syitä on todella monia. Myös osaamisen tasoa tulee nostaa, ministeri sanoo. 

Tiilikaisen mukaan ohjelmalla pyritään ennen kaikkea hoitamaan sekä rakennuksia ja ihmisiä. 

Sisäilmaongelmat voivat aiheuttaa muun muassa silmien ärsytysoireita ja kutinaa, hengenahdistusta, pitkittyneitä infektioita ja allergista nuhaa. 

– Ongelmat pitää ottaa vakavasti ja ihmisiä pitää uskoa, Tiilikainen summaa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme