Mainos
Mainos

Kymmenet kunnat myyvät hoivakiinteistöjään – "Kunnissa epäluottamus valtioon"

Kuntien omistamien hoivakiinteistöjen myynti yrityksille kiihtyy. Pelkästään Attendo on sopinut jo kauppoja 25:ssä kunnassa – näistä valtaosa hoivakiinteistöjä. Lisäksi vireillä on kymmeniä kauppoja. 

Asiantuntijan mukaan epävarmuus tulevaisuudesta näkyy nyt kuntakentällä epäluottamuksena.

– Kiinteistöjen myyminen kertoo kuntien epäluottamuksesta valtiota kohtaan. Kunnat eivät luota siihen, että kompensaatio näistä sote-kiinteistöistä tulisi olemaan riittävän hyvä, joten silloin kunnat katsovat, että myydään niitä yksityisille palveluntuottajille, kertoo sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.

Mistä epäluottamus on päässyt syntymään?

– Tiedetään, että soten rahoituskehys tulee olemaan todella tiukka, tarkoituksena on säästää kustannuksia. Kunnat ajattelevat, että yksi mahdollisuus pienentää riskiä, on luopua näistä kiinteistöistä jo tässä vaiheessa. 

Kunnat suojelevat lähipalvelujaan

Vastuu sote-palvelujen järjestämisestä on siirtymässä kunnilta maakunnille.

– Ei ole enää perusteita sille, että kunnat omistaisivat näitä kiinteistöjä. Varsinkin, jos kiinteistöt ovat vanhoja ja sijaitsevat taantuvissa kunnissa, on aika iso todennäköisyys sille, että maakunta ei näitä kiinteistöjä vuokraa. Mitä kiinteistöille tapahtuu, jos kunnat eivät saa niitä vuokratuksi? professori pohtii. 

Hiilamo huomauttaa, että maakunnat eivät ole sitoutuneet vuokraamaan kaikkia kiinteistöjä. Kyse ei ole vain taloudesta ja rahasta, vaan kunnille tärkeää on turvata lähipalvelujen jatkuvuutta. Asia on merkityksellinen eritoten pienemmille kunnille.

– Jos joku tuottaja ostaa kiinteistöt, kunnat saattavat ajatella, että palvelut pysyvät juuri niissä myytävissä tiloissa. Jos kiinteistöissä on toimintaa, niin se tarkoittaa sitä, että kunnat saavat verotuloja niiden ihmisten palkoista, joita siellä maksetaan. 

"Erittäin iso ja kasvava ala"

Kaupoissa saattaa olla monta voittajaa. 

– En usko, että maakunnatkaan ovat tästä pahoillaan, että kiinteistöjä siirtyy yksityisille. Toki yksityiset voivat ostaa myös sellaisia kiinteistöjä, joissa yksityiset alkavat pyörittämään sote-keskuksia, joten sellaisiin kiinteistöihin maakunta ei voi sitten omaa sote-keskustaan perustaa. 

Hiilamo arvioi, että yksityisten osuus hoivassa tulee kasvamaan merkittävästi. 

– Hoivapalveluissa yksityisten palveluntuottajien osuus tulee olemaan hyvin suuri. Se on erittäin iso ja tulevaisuudessa vielä kasvava ala. Yksityisten rooli tulee olemaan hyvin keskeinen asumis- ja hoivapalveluissa. Tämä trendi vahvistuu riippumatta siitä, toteutuuko sote-uudistus suunnitellussa muodossa vai ei.  

Sovittujen ostojen lisäksi Attendolla on vireillä kymmeniä kauppoja. Mehiläinen keskustelee ostoista noin parinkymmenen kunnan kanssa. Esperi Care ei halua kommentoida keskusteluvaiheessa olevia suunnitelmia.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme