Mainos
Mainos

Kymmenien thaimaalaisten marjanpoimijoiden juttua puidaan käräjillä Kainuussa – vaativat tuhansia euroja

Kainuun käräjäoikeudessa käynnistyi perjantaina valmisteluistunnolla oikeusjuttu, jossa 50 thaimaalaista marjanpoimijaa hakee korvauksia heidät Suomeen kutsuneelta marjayhtiöltä. Marjanpoimijat eivät ole tyytyväisiä kesällä 2013 saamiinsa ansioihin.

Asia sai aikanaan paljon mediahuomiota, kun thaimaalaiset riitautuivat Ber-Ex-yhtiön kanssa ja lopettivat marjanpoiminnan Saarijärvellä syyskuussa 2013. Ryhmä palasi lopulta kotimaahansa ennen aikojaan Thaimaan työministeriön kustannuksella.

– Marjabisnekseen liittyy aina tietty riski. Tässä jutussa on kyse siitä, mikä on oikeudenmukainen tapa jakaa riski marjayhtiön ja thaimaalaisten poimijoiden kesken, kantajien avustaja Ville Hoikkala kiteytti jutun ytimen.

Tuhansien eurojen korvauksia

Thaimaalaisten ansaintareissu Suomen marjamaille painui pahasti pakkaselle, kun mustikkasato kypsyi ennen thaimaalaisten saapumista, eikä kaikin paikoin muutakaan poimittavaa löytynyt. Paikoin taas marjasta oli kovaa ylitarjontaa.

Kantajien mukaan marjayhtiön toiminnassa oli parantamisen varaa. Korvauksia vaativien marjanpoimijoiden mielestä Ber-Ex ei maksanut heille mustikoista ja puolukoista ennakkoon sovittua hintaa.

Poimijoiden korvausvaatimukset vaihtelevat 5 000 eurosta noin 7 500 euroon. Taloudelliset vaatimukset yhtiötä kohtaan ovat yhteensä yli 300 000 euroa.

Vaatimukset kiistetään

Ber-Ex-yhtiön taholta kiistettiin jyrkästi thaimaalaisten vaatimukset. Yhtiön silloinen yrittäjä Kari Jansa kertoi toimineensa pitkään thaimaalaisten kanssa ja sanoi, että vain tämän ryhmän kanssa syntyi ongelmia.

– Tämä oli kahdeksas vuosi thaimaalaisten kanssa, ja joka vuosi meillä oli noin 400 poimijaa. Tässä jutussa on oleellista se, minkä takia poimijat keskeyttivät Saarijärvellä poiminnan, arvioi Jansa oikeudessa.

Jutun varsinainen oikeuskäsittely on sovittu alustavasti touko-kesäkuun vaihteeseen. Oikeuskäsittelyn yhteydessä kuullaan myös viittä thaimaalaista. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot