Mainos

Kysely: Lipposen EU-kykyihin luotetaan

Puhemies Paavo Lipponen koetaan kansalaisten keskuudessa muita poliitikkoja vakuuttavammaksi EU-toimijaksi.

Eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen EU-kykyihin luotetaan. Uutispäivä Demarin Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan 36 prosenttia vastanneista katsoo Lipposen pystyvän EU:ssa puolustamaan Suomen etuja.

Pääministeri Matti Vanhaseen luottaa 24 prosenttia ja hänen edeltäjäänsä Anneli Jäätteenmäkeen 12 prosenttia. Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä sai kuuden prosentin tuen.

Tutkimus tehtiin pääsiäisen jälkeisellä viikolla kysymällä näkemyksiä puhelimitse 1 476 ihmiseltä. Kyselyn tulosten mukaan kolmannes vastanneista piti Lipposta osaavana ja pätevänä. 40 prosenttia arvioi hänen olevan sisällä unionin päätöksenteossa ja tuntevan hyvin EU-vaikuttajat. 35 prosenttia pitää Lipposta vaikutusvaltaisena EU:n päättäjien joukossa.

Jos unioni ajautuisi kriisitilanteeseen, Lipposeen luottaisi 28 prosenttia ja Vanhaseen 26 prosenttia vastaajista. 28 prosenttia uskoo kuitenkin Vanhasen esittävän järkeviä ja toteuttamiskelpoisia ehdotuksia EU-asioissa, kun Lipposelta niitä odottaa 24 prosenttia.

Samantasoinen ero on Vanhasen kyvyssä lisätä kansalaisten luottamusta EU:ta kohtaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot