Mainos
Mainos

Kysely: Naisvaikuttajat jääneet tuntemattomiksi

Presidentti Tarja Halosta pidetään tuoreen kyselyn mukaan ylivoimaisesti vaikutusvaltaisimpana naisena Suomessa, mutta hänen jälkeensä naisvaikuttajien lista näyttää tyssäävän. Aamulehden Asiat-liitteen kyselyyn vastanneista 55 prosenttia ei osannut nimetä ketään toiseksi vaikutusvaltaisemmaksi naiseksi ja vajaat 70 prosenttia mykistyi viimeistään, kun piti nimetä kolmanneksi vaikutusvaltaisin.

Halosen suosio kyselyssä oli kiistaton, sillä hänet laski kolmen vaikutusvaltaisimman suomalaisnaisen joukkoon 80 prosenttia vastaajista. Toiseksi vaikutusvaltaisemmaksi naiseksi arvioitiin Marimekon entinen toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen ja kolmanneksi kansanedustaja Tanja Karpela (kesk.). Paakkasen sijoitti kolmen kärkeen 9 prosenttia vastaajista ja Karpelan 6 prosenttia.

Karpelaa listalla seurasivat ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.), Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Anne Brunila ja eduskunnan entinen puhemies Riitta Uosukainen.

Aamulehden Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi runsas tuhat ihmistä huhtikuun lopulla.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme