Mainos
Mainos

Kysely paljasti aukon tietämyksessä – osa ei edes tiedä miten punkin pureman saa

Suomalaisten tietämys punkeista eli puutiaisista vaikuttaisi olevan osin puutteellista.

Noin joka viides kyselytutkimukseen vastannut ei tiennyt, millä alueilla punkkeja esiintyy Suomessa. Samoin noin joka viides ei tiennyt, miten punkin pureman saa.

Yli puolet vastanneista ajatteli, että punkin voi poistaa puristamalla tai peittämällä sen rasvalla. Näitä keinoja ei kuitenkaan pitäisi käyttää lainkaan.

Kyselytutkimukseen vastasi tuhat suomalaista tammi-helmikuun vaihteessa. Kyselyn tilasi lääkeyhtiö GSK, ja sen toteutti IROResearch.

Viime vuonna Turun yliopistossa julkaistun tutkimuksen mukaan punkkien määrä on lisääntynyt Suomessa. Samalla on lisääntynyt myös punkkien levittämän vaarallisen puutiaisaivotulehduksen esiintyvyys.

Vuonna 2015 todettuja tautitapauksia oli 67, kun aikaisempina vuosina tapauksia oli ollut keskimäärin 20–40.

Virusperäisen puutiaisaivotulehduksen lisäksi punkit voivat levittää myös vaarallista bakteeriperäistä borrelioosia. Puutiaisaivotulehdusta vastaan on olemassa rokote, ja bakteerien aiheuttamaa infektiota hoidetaan antibiooteilla.

Punkit viihtyvät parhaiten kosteassa ja noin 5–25 asteen lämpötilassa. Perinteisesti punkkeja onkin havaittu saaristo- ja rannikkoalueilla, mutta Turun yliopiston levinneisyyskartan mukaan vuonna 2014 puutiaishavaintoja tehtiin aivan eteläistä Lappia myöten.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme