Mainos
Mainos

Kysely: SDP halutuin hallituspuolue, kokoomus toinen

SDP on halutuin hallituspuolue, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) kyselystä.

SDP:n haluaisi hallitukseen 43 prosenttia vastanneista. Toiseksi suosituin on kokoomus 41 prosentin kannatuksella, seuraavina keskusta (37) ja vihreät (35).

Muut puolueet jäävät selvästi nelikon taakse.

Vain 20 prosenttia toivoi perussuomalaisia hallitukseen. Kysely tehtiin ennen perussuomalaisten puoluekokousta ja eduskuntaryhmän hajoamista.

Verrattuna edelliseen kyselyyn vuonna 2015, keskustan suosio on heikentynyt dramaattisesti 60 prosentista 37:ään. SDP:n ja perussuomalaisten suosio on myös heikentynyt. Sen sijaan kokoomuksen ja vihreiden suosio on kasvanut.

Kantar TNS haastatteli yli tuhatta ihmistä kesäkuun alussa. Virhemarginaali on enimmillään vajaat 3 prosenttiyksikköä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot