Mainos

Kyykäärmeiden määrä laskussa

Ihmisen toiminta on suurin syy Suomen ainoan myrkkykäärmeen harvinaistumiseen.

Kyykäärmeiden määrä Suomessa laskee. Tieto perustuu Luonnontieteellisen keskusmuseon kartoitukseen, joita on tehty uhanalaisuusarvioita varten.

Tarkkaa tietoa kantojen vähentymisestä ei ole, koska kyykantoja tutkitaan seurantatutkimuksella. Suurin syy Suomen ainoan myrkyllisen käärmeen harvinaistumiseen on ihmisten toiminta.

- Esimerkiksi urbaaneilla alueilla taantuminen on aika selvää, Suomen herpetologisen yhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Saarikivi sanoo.

Saarikiven mukaan myös metsänhoito on aiheuttanut kyiden vähentymistä. Joissakin tapauksissa kyy on saattanut myös hyötyä metsänhoidosta, jos metsään on tullut avoimia ja lämpimämpiä alueita. Vahvaa näyttöä tästä ei Saarikiven mukaan kuitenkaan ole.

Saarikivi muistuttaa, että kyy ei aiheuta suurta uhkaa ihmiselle. Hän kuvailee kyytä erikoiseksi ja mielenkiintoiseksi otukseksi, jota jotkut pitävät myös kauniina. Jos näkee kyyn luonnossa, kannattaa sitä Saarikiven mukaan jäädä ihailemaan.

- Se näky ei yleensä kestä kauan, sillä ne pakenevat nopeasti. Se on vähän sellainen harvinainen otus, jota monet eivät koskaan ole nähneet.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot