Mainos

"Kyykyssä juostiin, luotien suunnasta ei tiedetty mitään"

Suomen Punaisen Ristin kouluttaja, sairaanhoitaja Timo Koivula oli pitämässä eilen aamupäivällä ensiapukoulutusta Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksessa, kun ammuskelu alkoi. Koulustusluokka sijaitsi suoraan sen luokkahuoneen yläpuolella, missä järkyttävä joukkosurma tapahtui.

- Kurssi keskeytettiin ilmoitusella, jonka mukaan koulussa ammuskellaan, ja kaikkien on lähdettävä ulos, Koivula kertoo.

Koivulalla oli oman työnsä puolesta viranomaisradiopuhelin mukana, ja hän otti yhteyttä heti hätäkeskukseen. Koivula lisäksi ilmoitti puhelimitse ottavansa lääkinnällisen vastuun turmapaikalla.

Koulua alettiin evakoida keskellä ammuskelua.

- Kyykyssä juostiin pihalle, kukaan ei tiennyt, mistä suunnasta luodit tulevat, Koivula muistelee.

Koivulan mukaan tapahtumien todellisuus selvisi vasta ulkona.

- Se kuulosti leikkiaseelta. Vasta ulkona, missä tulitus kuului kovempaa, ymmärsin, ettei tämä ole harjoitus.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot