Mainos
Mainos

Lääkäripula alueellinen ongelma

Pula terveyskeskuslääkäreistä on Lääkäriliiton tekemän kyselyn mukaan alueellinen ongelma. Lääkäripula koettelee etupäässä Pohjanmaata ja Lappia. Koko maassa terveyskeskuslääkärien viroista tai toimista on hoitamatta viisi prosenttia. Pohjanmaalla vaje on noin 13 prosenttia ja Lapissa on tällä hetkellä yhdeksän prosenttia viroista ilman lääkäriä.

Lääkäripula vaivaa nimenomaan pieniä terveyskeskuksia. Pula on jossain määrin myös erikoisalakohtaista. Mm. silmätautien, radiologian ja psykiatrian erikoisaloilla on vajausta lääkäreistä.

Lääkärivajeen taustalla on useita syitä. Lääkäreiden työtilaisuuksien määrä on kasvanut ennakoitua enemmän. Lisäksi lääkäreitä on siirtynyt tutkijoiksi, ulkomaille, osa-aikaeläkkeelle ja yksityiselle sektorille. Suomessa on myös monin paikoin luovuttu useamman kunnan yhteisistä terveyskeskuksista ja siirrytty yhden kunnan ylläpitämiin pieniin yksiköihin. Tällaisiin pieniin terveyskeskuksiin on hankala saada nuoria lääkäreitä, koska sidonnaisuus työhön koetaan kohtuuttoman suureksi.

Lääkäriliitto selvitti terveyskeskuslääkäritilannetta syyskuussa tekemällä kyselyllä. Vastaukset saatiin 268 terveyskeskuksesta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme