Mainos
Mainos

Lahden moottoritie valmistuu etuajassa

Moottoritie Lahteen avataan liikenteelle ilmeisesti jo syyskuun puolella. Projektipäällikkö Juhani Ilmonen kertoo kesän säiden suosineen päällystystöitä niin, että aikataulua on voitu kiristää vielä kerran, nyt parilla viikolla.

Liki 40 kilometrin osuus Mäntsälästä Lahteen valmistuu täten noin vuotta aiemmin kuin tielaitoksen ja Nelostie-yhtiön sopimus edellyttää. Tie luvattiin alun perin luovuttaa elo-syyskuun vaihteessa 2000.

Myös Järvenpää-Mäntsälä-osuus valmistui yksityisrahoitteisena selvästi ajateltua aiemmin. Pätkä on ollut käytössä viime marraskuusta.

Sopivia säitä

Juhani Ilmosen mukaan tiesopimukset on laadittu muotoon, joka johtaa maksimitehokkuuteen.
-Olosuhteetkin ovat olleet meidän puolellamme. Pääsimme aloittamaan hienona kesänä 1997. Viime vuonna työt olivat eteläisellä osuudella niin pitkällä, etteivät sateet haitanneet. Osuus valmistui päivää ennen ensilunta. Valtaosa lopuista louhinta- ja maansiirtotöistä ehdittiin tehdä ennen viime talven kovia routia.

-Nyt saisi jo vähän sataakin, sillä aiemmin valmistuneet viheralueet kärsivät kuivuudesta. Joudumme uusimaan puita ja paikkaamaan nurmikkoja. Ilmosen mukaan suotuisat säät merkitsivät aikatauluun noin puolen vuoden helpotusta. Muutama kuukausi tingittiin sillä, että rakennustyöt aloitettiin suunnittelun vielä jatkuessa. Samalla tavalla aiotaan edetä Porvoon moottoritiellä.

Rekvisiittaa puuttuu

Nelostie Oy suunnittelee juhlallisia avajaisia syys-lokakuun vaihteeseen. Projektipäällikkö Ilmonen pitää mahdollisena, että tie avataan liikenteelle jo vähän aiemmin.

Juuri nyt päällystystyöt etenevät kovaa vauhtia kohti Lahtea. Muun muassa sillat ovat jo saaneet asfaltin lukuunottamatta pisintä, Lahteen kaartavaa Renkomäen siltaa. Maansiirtotöitä on jäljellä enää muutama tuhat kuutiota - pikkumäärä Ilmoselle, sillä koko työmaalla on siirretty 1,6 miljoonaa kuutiota kiveä ja maata vielä vähän enemmän.

Parin lähikuukauden aikana laitetaan paikalleen tien vaatima "rekvisiitta": valaistus, liikennemerkit ja -opasteet, kaiteet ja istutukset. Projektipäällikkö Matti Hämäläinen tielaitokselta kertoo, että rakenteilla on myös kiistelty melueste Sahajärvellä Mäntsälän pohjoispuolella. Yli kolmen miljoonan markan urakkaan ryhdyttiin siitä huolimatta, että vireillä on uusikin valitus. Kunnat tekevät pääliittymiin viritelmiä ohikulkijoiden huomion kiinnittämiseksi.

Varjotulleista rahaa

Nopeus on alentanut tien rakentamiskuluja, jotka ovat 500-600 miljoonaa markkaa. Tarkemmat summat ovat liikesalaisuus. Tien valmistuessa Nelostie Oy:n kassaan alkaa juosta ns. varjotulleja myös Mäntsälän ja Lahden väliltä.

Yhtiö saa korvaukseksi moottoritien rakentamisesta ja 15 vuoden ylläpidosta 20-25 penniä autoa ja ajokilometriä kohti. Ajoneuvojen määrä lasketaan Mäntsälän etelä- ja pohjoispuolella.
-Neliportainen laskutusmalli ottaa huomioon mm. ajankohdan ja liikenteen määrän, kertoo projektipäällikkö Hämäläinen tielaitokselta. Hänen mukaansa moottoritien ripeä valmistuminen ei tuo rahoitusongelmia.
-Korvauksiin ja lisätöihin on varattu valtion budjetissa 37 miljoonaa markkaa, ja lisäksi on käytettävissä siirtomäärärahoja.

Irti ruuhkista

Nelostien rakentamisen aikana on liikenne jouduttu pysäyttämään ainakin 1500 kertaa, keskimäärin kahdeksaksi minuutiksi. Palkkioksi kärsivällisyydestään autoilijat saavat väylän, joka nopeuttaa matkaa Helsingistä Lahteen muutamasta minuutista varttituntiin. Merkittävämpää on monien mielestä ruuhkien loppu. Moottoritie vetää 40000 ajoneuvoa vuorokaudessa eli suunnilleen tuplasti sen, mitä nykyisin tiellä liikkuu kesäviikonloppuisin.

Tielaitos on ennusteissaan varautunut siihen, että osa Keski-Suomeen pyrkivistä siirtyy kolmostieltä nelostielle. Lisäykseksi on arvioitu 1500 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Tietä koskevat yhteiskunnalliset tuottolaskelmat ovat perustuneet osin siihen, että onnettomuuksien määrä vähenee selvästi. Väliaikaisesti on tosin havaittu uusia onnettomuusuhkia. Mäntsälän pohjoiseen risteykseen jouduttiin laittamaan nopeusrajoitus ja lisää poliisivalvontaa, kun pohjoiseen päin ajavien havaittiin kiilaavan toistensa edelle moottoritien nykyisillä loppumetreillä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme