Mainos
Mainos

Lähes 19 asteen lämpö karkaa dramaattisesti: Yöpakkasia ja lumikuuroja Etelä-Suomessakin – lämpöä saadaan odottaa viikkoja

Tänään on saatu nauttia keväisistä lämpötilalukemista. Huomisesta alkaen sää kuitenkin kylmenee, eikä uutta lämpöaaltoa ole näköpiirissä vielä pariin viikkoon.

Kevään lämpöennätys meni rikki Mikkelin lentoasemalla. Lämpöennätykseksi kirjattiin 18,9 astetta. Ilmatieteen laitos kertoi STT:lle, että yli 18 asteen lämpötiloja mitattiin tänään noin kymmenellä paikkakunnalla maan etelä- ja keskiosissa.

Lämpöä ei kuitenkaan jatku kauaa, sillä jo lauantaista lähtien Suomeen alkaa työntyä kylmää ilmamassaa. Pohjoisessa lämpötila putoaa parin asteen tuntumaan. Etelään on odotettavissa sunnuntaina alle kymmenen asteen lämpötiloja.

Forecan päivystävän meteorologin Ilkka Alangon mukaan ilmavirtaus kääntyy viikonloppuna pohjoiseen, minkä vuoksi sää kylmenee Etelä-Suomea myöten.

Ensi viikosta onkin tulossa kolea koko maassa. Lämpötila on etelässä ylimmillään noin viidessä asteessa, kun taas Pohjois-Lapissa saattaa olla päivisinkin pakkasta.

– Samantyyppistä säätä on luvassa, mitä oli vapun tienoillakin. Etelässäkin voi tulla vesi- ja lumikuuroja, Alanko selvittää.

Käänne koleaan tapahtuu pohjoisessa jo tulevana yönä, Etelä- ja Lounais-Suomen kylmyys valtaa maanantaina.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Yöpakkasia koko maahan

Viikonlopun jälkeen yöpakkasia saadaan Etelä-Suomea myöden.

–Etelässä yöt ovat ensi viikon alussa vähän nollan alapuolella. Pohjoisimmassa Lapissa saattaa olla pakkasta 10 astetta, Alanko kertoo.

Seuraavia keväisiä kelejä saadaan meteorologin mukaan odotella. Seuraavan kahden viikon ennusteessa ei ole näkyvillä selkeää lämpenemistä, vaikkakin viikon päästä kylmin ilmamassa on ennusteen mukaan väistymässä.

– Toukokuun puolivälin jälkeen sää lämpenee vähän lisää, mutta ei tässä vielä mitään 15 asteen lämpötiloja ole näkyvissä. Pari viikkoa menee, ennen kuin seuraavan kerran on lämmintä, Alanko ennustaa.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme