Mainos
Mainos

Lähitaksin toimitusjohtaja taksilain vapautumisesta: Kyydin hinta voi olla mitä tahansa, asiakkaan oltava tarkkana

Pääkaupunkiseudulla takseja välittävän Lähitaksi Oy:n toimitusjohtaja Juha Pentikäinen korostaa tulevaisuudessa asiakkaan vastuuta.

Heinäkuun 1. päivä voimaan astuva taksilain vapautuminen tuo suuria muutoksia suomalaisiin takseihin ja taksiliikenteeseen.

Taksikuskeilta poistuu muun muassa vaitiolovelvollisuus, takseilla ei ole enää liikennöinti- ja päivystysvelvollisuutta, eikä taksilupaa sidota asemapaikkaan. Lain muuttuminen tuo myös muutoksia taksilupiin.

Taksiyrittäjät voivat tarjoavat palveluita silloin kun näkevät sen parhaaksi, eli kun kyydeille on kysyntää.

– Vilkkailla alueilla on varmasti taksipalveluja tarjolla tulevaisuudessa jopa nykyistä enemmän. Kun mennään haja-asutusalueille ja hiljaisille alueille markkinatalous toimii siten, että harva kauppias pitää kauppaa auki kannattamattomina tai hiljaisina aikoina, Lähitaksin toimitusjohtajaJuha Pentikäinen kertoo.

Asiakas voi myös valita tulevaisuudessa minkä tahansa taksin, vaikka tähän on nykyisinkin oikeus ollut. Tapana on kuitenkin ollut ottaa ensimmäinen jonossa ollut auto.

Matkan hinta kerrottava asiakkaalle

Pentikäisen mukaan valtiovallan vahvistama taksitaksa on pitkälti yhdenmukaistanut taksien nykyisen hintatason. Jatkossa hinnoittelussa tulee olemaan entistä suurempaa hajontaa, mikä vaatii myös matkustajalta tarkkaavaisuutta.

Hinta tai hinnoitteluperuste, jota matkalla sovelletaan, tulee olla asiakkaan selkeästi havaittavissa sekä tiedossa ennen matkan alkua.

– Uusi laki edellyttää, että asiakkaalle kerrotaan tilaushetkellä tulevan kuljetuksen hinta tai hinnoitteluperusteet, Pentikäinen sanoo.

"Hinta voi olla mitä tahansa"

Heinäkuusta lähtien taksien hinnat määräytyvät markkinaehtoisesti. Mitään kattoa taksimatkan hinnalle ei enää ole. Laissa mainitaan kuitenkin, että Trafille on määritelty jokin keino puuttua, mikäli hinnat kohoavat pilviin.

– Pitää tiedostaa, kenen kyydissä kulkee, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Asiakkaiden pitää olla valveutuneita, että he tunnistavat palvelutuottajan ja tietävät kustannustason. Hinta voi olla mitä tahansa.

Uudistusta odotetaan mielenkiinnolla, sillä se voi avata myös uusia liiketoiminnan muotoja. Erityisesti Lähitaksi toivoo taksien käyttöasteen nousua. 

– Sydämestäni toivon, ettei tule sellaisia otsikoita kuin Ruotsissa tai muissa vapautuneissa maissa, mistä on vain pahaa seurannut kaikille, toimitusjohtaja toivoo. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme