Mainos

Lahtelaisessa koulussa epäillään sikainfluenssaa

Usean oppilaan epäillään sairastuneen sikainfluenssaan Lahden Lotilan koulussa, kertoi Etelä-Suomen Sanomat verkkosivuillaan.

Kuluvan viikon aikana useat oppilaat eri luokilta ovat saaneet influenssaan viittaavia oireita. Pelkästään yhdessä luokassa sairastuneita on neljä.

Koska laboratoriokokeita ei oteta kuin sairaalahoitoa tarvitsevilta, varmuutta diagnoosista ei ole. Kouluterveydenhoitajan mukaan oireiden perusteella kyseessä voi olla H1N1-virus.

Sikainfluenssaan viittaa oireiden nopea ilmeneminen. Etelä-Suomen Sanomien mukaan osa sairastuneista oppilaista on kärsinyt aamupäivästä päänsärystä, ja iltapäivään mennessä heihin on jo noussut korkea kuume.

Koulun rehtori Kati Pennanen kertoo, että koulussa ei ole toistaiseksi ryhdytty erityistoimenpiteisiin sairastumisten vuoksi.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot