Mainos
Mainos

Lakkojen jälkipuinti jatkuu

Paperiteollisuutta uhannut lakko saatiin viime hetkellä vältettyä, mutta luvassa on vain välirauha. Vaikeat alihankintakiistat saattavat vaarantaa jopa koko suunnitellun tupo-ratkaisun synnyn. Lakkojen jälkipuinti jatkuu myös työtuomioistuimessa, jonka jäsenyydestä paperiliiton puheenjohtaja Jarmo Lähteenmäki ilmoitti tänään eroavansa.

Koneet myös Nokian pehmopaperitehtaalla kävivät tänään jo lähes normaalisti. Viime yönä valtakunnansovittelijan johdolla saavutettu ratkaisu, esti lakon leviämisen koko paperiteollisuuteen, mutta sitkeä alihankintakiista jäi elämään.

Paperiliitto haluaisi päästä sopimaan ulkopuolisen työvoiman käytöstä, mutta työnantajat ovat nyt - jos mahdollista- entistäkin vastahakoisempia. Kiistalla on yleistä merkitystä muun muassa siksi, että kaavailtu tulopoliittinen kokonaisratkaisu saattaa kaatua näihin neuvotteluihin.

Neuvotteluilmapiiri on muutenkin huono. Metsäteollisuus haastoi tänään paperiliiton jo kolmannen kerran työtuomioistuimeen laittomien lakkojen takia. Paperiliiton puheenjohtaja puolestaan ilmoitti eroavansa työtuomioistuimen jäsenyydestä, jotta tuomioistuimen arvovalta ei kärsisi.

Mutta vaikka tuomarit vaihtuvat, niin kiistat alihankintatöistä epäilemättä jatkuvat. Tänään muun muassa SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen, yhtyi vaatimuksiin alihankintapelisääntöjen selkeyttämisestä.
(MTV3/Vesa Kallionpää)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme