Mainos
Mainos

Lakon takia Helsingin liikenteessä yli tuhat taksia – "Kaikki kuljettajat ajossa, ketkä jalkeille saatiin"

Taksin saaminen iltapäivällä voi olla vaikeaa.

Joukkoliikenteen lakko näkyy pääkaupunkiseudulla ainakin taksien määrässä. Taksi Helsingin toimitusjohtajan Jari Kantosen mukaan ajossa ovat kaikki kuskit, ”ketkä jalkeille saatiin”.

– Hieman influenssakausi verottaa taksien ja kuljettajien määrää, mutta yli tuhat autoa on liikenteessä, Kantonen sanoo MTV Uutisille.

Ennakkoon takseja tilattiin paljon. Aamun kiireisimmille tunneille eli kello 7-9 välille oli ennakkoon tilattu 500 taksia per tunti.

– Nyt katseet kääntyvät jo iltapäivän liikenteeseen. Ennakkotilauksia ei oteta enää kello 14-18 välille, mutta sitä ennen ja sen jälkeen taksin saa tilattua ennakkoon.

Taksin tilaamisessa Kantonen kehottaa käyttämään mobiilisovellusta.

– Taksikeskukseen voi toki soittaa, mutta puoltatoista minuuttia pidempään ei kannata jonottaa. Mobiilisovellus näyttää, miten mahdollista taksin saaminen on.

Iltapäivän ruuhkaisimmilla tunneilla taksikyyti jäänee monilta saamatta.

– Ihan tuuripeliä on taksin saaminen tuohon aikaan.

Kantosen mukaan esimerkiksi pikkujoulut, suuret tapahtumat ja säähän liittyvät äkilliset ilmiöt tuovat piikin taksin käyttöön.

– Sinällään poikkeuksellinen lakkopäivä, että tiedotuksemme ansiosta ihmiset tilasivat takseja ennakkoon ja tasasivat lähtöjä. Näin saimme vähän tasoitetuksi pahimpia piikkejä.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme