Mainos
Mainos

Lämpö jää lyhytaikaiseksi - etelässä huomenna tuulta ja sadetta

Tänään maan eteläosissa on nautittu vuoden tähän asti lämpimimmästä päivästä. Vihdissä ja Porissa elohopea nousi  jopa 15,2 asteeseen.

Terassikelit jäävät kuitenkin tällä kertaa tähän päivään. Vaikka aamu on vielä huomenna etelässäkin poutainen, lähestyy sadealue vääjäämättä lounaasta.

– Ennen sateiden tuloa voidaan etelässä olla samoissa lukemissa kuin tänään. Sateiden saapumisen jälkeen lämpötila jää kuitenkin 10 asteen alapuolella, kertoo MTV:n meteorologi Mette Mannonen.  

Mannosen mukaan iltapäivällä maan etelä- ja länsiosissa satelee  jo vettä, mutta idässä voi olla vielä poutaista. Pohjoisessa on luvassa pääosin poutaa.

Myös päivän mittaan voimistuvat tuulet saavat sään tuntumaan entistä viileämmältä.

– Illalla on kovaa tuulta ja merialueilla voidaan mitata jopa myrskylukemia, Mannonen ennustaa.

Päivän Sään sääkartoista voi tutkailla lähemmin sadealueen etenemistä. 


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme