Mainos
Mainos

Lännen Media: 70 kokelasta sai väärän ilmoituksen opiskelupaikasta – Itä-Suomen yliopiston valintasotkua puidaan nyt oikeudessa

Kiista Itä-Suomen yliopiston viimekesäisestä valintasotkusta jatkuu, uutisoi Lännen Media.

Viime kesänä hämmennystä aiheuttaneiden Itä-Suomen yliopiston virheellisten valintatietojen puinti jatkuu nyt oikeudessa. Lännen Media kertoo, että Itä-Suomen hallinto-oikeuteen on tehty asiasta kolme valitusta. Oikeudesta arvioidaan, että ratkaisut annetaan keväällä.

Itä-Suomen yliopiston luokanopettajakoulutuksen valituista julkaistiin kesällä vääriä tietoja Opintopolku.fi-palvelussa. Hyväksyttyjen joukossa ehti olla virheellisesti kymmeniä nimiä, ennen kuin asia huomattiin ja tiedot korjattiin.

Lännen Median mukaan valitukset koskevat Itä-Suomen yliopiston muutoksenhakulautakunnan päätöstä. Syksyllä lautakunta hylkäsi virheen vuoksi tehdyt oikaisupyynnöt. Sen mukaan Opintopolun lähettämät ilmoitukset eivät olleet yksittäisiä hakijakohtaisia päätöksiä vaan tiedekunnan dekaanin päätöksen täytäntöönpanoa.

Samalla lautakunta kiinnitti huomiotaan siihen, että valintatietojen tallennusten tarkistamiseen jäi hyvin vähän aikaa.

Lautakunnan puheenjohtaja, rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kertoi tuolloin Lännen Medialle, että lautakunta haluaa Opetushallituksen kehittävän Opintopolku-palvelua. Virheet olisi voitava havaita ajoissa paremmin.

Sähköistä Opintopolku-palvelun hakujärjestelmää onkin paranneltu niin, ettei valintasotkuja enää tapahtuisi. Palvelua ylläpitää Opetushallitus, joka alkoi uudistaa palvelua jo ennen lautakunnan kannanottoa.

Uusittua menettelyä käytettiin jo viime kuussa päättyneessä korkeakoulujen yhteishaussa, jossa oli hakijoita alle 30 000. Varsinaiseen koetukseen palvelu tulee maaliskuussa alkavassa korkeakoulujen suuressa yhteishaussa, johon osallistuu noin 150 000 hakijaa.

 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot