Mainos

Lännen Media: Poliisin haalarikameroiden pelisäännöt pohdinnassa – ”Itsekriminointisuojaa liioitellaan julkisessa keskustelussa”

Poliisi toivoo Helsingissä pilottikäytössä olleita haalarikameroita koko maan poliisilaitosten käyttöön. Nyt työryhmä pohtii kameroiden käyttösääntöjä, uutisoi Lännen Media.

Helsingin poliisilaitos sai vuoden 2015 lopussa pilottikäyttöön 30 haalarikameraa, joiden kuvamateriaali on 24 tunnin sisällä pitänyt joko tuhota tai liittää osaksi esitutkintamateriaalia.

Poliisihallituksen työryhmä esittää, että vastaisuudessa käsittelemätöntä videota saisi säilyttää neljän vuorokauden ajan. Haalarikameraohjeet on määrä saada valmiiksi loppuvuoden aikana.

Poliisihallituksen näkemys on, että nykylainsäädännön nojalla poliisi voi kuvata työssään. Ylikomisario Sami Hätönen muistuttaa, että poliisi on aina kuvannut ja tulee kuvaamaan.

On kuitenkin joitain tapauksia, jotka edellyttävät toimivaltaperustetta. Esimerkiksi kotirauhan piiriin kuuluvat alueet tai määrätyn henkilön aktiivinen seuranta vaativat rikosteknisiä perusteita.

Haalarikamerat eivät ole jatkuvasti päällä, vaan poliisi päättää itse, milloin kamera on käynnissä. Myös kenttäjohtaja voi joissain tapauksissa määrätä ottamaan kamerat käyttöön.

Haalarikameroiden käytön yhteydessä on noussut runsaasti keskustelua poliisien itsekriminointisuojasta, eli siitä voiko poliisi poistaa materiaalia, joka voisi toimia todisteena virkarikoksesta. Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Jussi Huhtelan mukaan itsekriminointisuojaa liioitellaan julkisessa keskustelussa.

– Selvähän se on, että ei sitä materiaalia tuolla tavalla voi lähteä hävittämään. Se on ajatuksena ihan mahdoton, Huhtela sanoo Lännen Medialle.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot